• Kirjanpainajat kiusaavat Ranskaakin ‒ maa aikoo tukea hakkuita kirjanpainajatuhojen ehkäisemiseksi

    Ranska ryhtyy määrätietoisiin toimiin taistelussa kirjanpainajan aiheuttamia metsätuhoja vastaan. Maatalousministeriö ottaa käyttöön taloudellisia kannustimia ja lieventää sääntelyä puutavaran energiakäytön osalta.
    Kirjanpainaja nakertaa käytäviä puun kuoren alle.
    Kirjanpainaja nakertaa käytäviä puun kuoren alle. Kuva: Filip Jandourek
    Metsä|Metsänhoito
    14.5.202413:00
    Anniina Jokinen

    Ranskan maatalousministeriö aikoo tukea puiden hakkuita ja vähentää biomassan polton sääntelyä ehkäistäkseen kirjanpainajan leviämistä, kertoo uutistoimisto Reuters. Vuoden 2018 jälkeen kirjanpainajatuhoja on havaittu 110 000 hehtaarin alueella Ranskan koillisosien yhteensä 520 000 hehtaarin metsäpinta-alasta.

    Ranska aikoo tarjota taloudellista tukea ennaltaehkäisevien hakkuiden toteuttamiseen ja puiden kuoren poistamiseen, jotta suuremmilta kirjanpainajatuhoilta vältyttäisiin. Lisäksi maa tarjoaa apua käyttökelpoisen, mutta kirjanpainajan syömän puutavaran myymiseen. Maatalousministeriön mukaan puuta voi vielä käyttää, kunhan kirjanpainajan iskeytyminen havaitaan ajoissa ja puu kaadetaan pian.

    Kuoren poistaminen kaadetuista kuusista kirjanpainajan esiintymisalueilla voi pysäyttää hyönteisen leviämisen terveisiin puihin. Hallitus tukee metsäyhtiöiden kuoren poistoon tarkoitettujen laitteiden hankintaa maksamalla 65 prosenttia kuluista 8 000 euroon saakka.

    Maatalousministeriön mukaan hillintätoimet ovat sitä heikompia, mitä laajemmalle kirjanpainajat ovat päässeet leviämään. Jos kirjanpainajan tuhoamia puita ei voi enää hyödyntää rakentamiseen, huonekaluihin tai paperiteollisuuteen, sen voi käyttää energiaksi. Hallitus aikoo vähentää puunpolton sääntelyä ja sallia puun kuljettamisen nykyistä pidemmän matkan päästä.

    Lisää aiheesta
    • Keski-Eurooppa on kärsinyt pahoista kirjanpainajatuhoista. Kuva on Tsekistä.

      Metsänhoito | Lähes puolet Itävallassa viime vuonna hakatusta puusta oli vaurioitunutta – hyönteiset ja myrskyt tuhosivat miljoonia kuutioita puuta

      Tilaajalle
    • Kuusimetsät ovat erityisen herkkiä ilmaston lämpenemisen seurauksena lisääntyvien kaarnakuoriaisten aiheuttamille metsätuhoille. Kuvassa kirjanpainaja.

      Metsänhoito | Suomessa voi olla edessä laajoja metsätuhoja – kaakossa kuolee puita huolestuttavaa tahtia: ”Kasvu on eksponentiaalista”

    • Kirjanpainajat tekevät tuhojaan etenkin valmiiksi heikentyneissä, kuten kuivuudesta kärsivissä, kuusikoissa.

      Metsänhoito | Nyt kannattaa tarkistaa oma metsä tuhojen varalta – hyönteistuhoja havaitaan yhä pohjoisempana

    • Tulevaisuudessa esimerkiksi myrskyt aiheuttanevat aiempaa enemmän tuhoja.

      Metsänhoito | Maanomistaja saa ensi vuonna tietoja metsätuhoista aiempaa tarkemmin ja nopeammin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla