• Puukaupan loppukiri jatkuu vahvana – 900 000 kuutiometriä ylittyi jälleen viime viikolla

    Viime vuoden vauhdista ollaan jäljessä enää kuusi prosenttia.
    900 000 kuutiometriä on ylittynyt Metsäteollisuuden viikko-ostoissa yksityismetsistä tänä vuonna neljä kertaa, mutta kertaakaan ei ole rikottu miljoonan kuution rajaa.
    900 000 kuutiometriä on ylittynyt Metsäteollisuuden viikko-ostoissa yksityismetsistä tänä vuonna neljä kertaa, mutta kertaakaan ei ole rikottu miljoonan kuution rajaa. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    14.12.202020:45
    Juha Kaihlanen

    Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat puuta yksityismetsistä viime viikolla 938 776 kuutiometriä, mikä oli noin 300 000 kuutiometriä enemmän kuin viime vuonna vastaavalla viikolla.

    Puukaupassa kiri vuoden loppua kohti jatkuu vahvana. Viikon ostomäärä on ylittänyt viime vuoden vastaavaan viikon määrän syyskuun puolivälistä lähtien.

    Alkuvuonna kauppa kävi hyvin verkkaisesti muun muassa lakkojen vuoksi. Maaliskuun alussa viime vuoden vastaavan ajankohdan määrästä oltiin jäljessä 45 prosenttia.

    Vilkkaan syksyn ja alkutalven ansiosta viime vuoden vauhdista ollaan jäljessä enää kuusi prosenttia.

    Viime viikon loppuun mennessä Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset olivat ostaneet puuta tänä vuonna yksityismetsistä 28,1 miljoonaa kuutiometriä.

    900 000 kuutiometriä on ylittynyt Metsäteollisuuden viikko-ostoissa yksityismetsistä tänä vuonna neljä kertaa, mutta kertaakaan ei ole rikottu miljoonan kuution rajaa.

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    Metsäteollisuus
    yksityismetsät
    metsätalous
    puunostot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua