• Törkeä metsästysrikos: tällaista karhuhavaintoa ei olisi saanut hyödyntää

    Korkein oikeus otti ennakkopäätöksessään kantaa kielletyn houkuttimen käyttöön karhunmetsästyksessä.
    Tilaajalle
    Pienpetojen ruokintapaikan riistakamerakuvaa ei olisi saanut hyödyntää karhunmetsästyksessä. Kuvituskuva.
    Pienpetojen ruokintapaikan riistakamerakuvaa ei olisi saanut hyödyntää karhunmetsästyksessä. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala
    Metsä|Erä
    18.9.202610:21
    Henrik Hohteri

    Pienpetojen ruokintapaikalta saatua riistakamerakuvaa ei olisi saanut hyödyntää karhun metsästyksessä, linjaa korkein oikeus (KKO) tuoreessa ennakkopäätöksessään.

    Lain mukaan karhun metsästyksessä ei saa käyttää haaskaa tai ihmisen perustamaa ravinto- tai hajuhoukutinta.

    Ennakkopäätöksen tapauksessa metsästäjä oli havainnut riistakamerakuvassa karhun pienpetojen ruokintapaikalla syksyllä 2022. Hän oli lähtenyt jäljittämään karhua koirien kanssa. Hän ilmoitti karhusta metsästyksenjohtajalle, jotta muutkin seurueen jäsenet voisivat osallistua jahtiin. Karhun ampui lopulta toinen metsästäjä.

    KKO:n mukaan metsästäjä oli hyödyntänyt pienpetojen ruokintapaikkaa tietoisesti karhun houkuttimena, vaikka ruokintapaikkaa ei ollut perustettu varsinaisesti tätä tarkoitusta varten.

    KKO:n tulkinnan mukaan tuomion saanut metsästäjä oli jo karhua jäljittäessään ryhtynyt metsästämään, vaikka hän ei itse ampunut eläintä. KKO piti keskeisenä metsästäjän toimintaa metsästyksen alullepanijana ja kielletyn pyyntimenetelmän hyödyntäjänä.

    KKO tuomitsi metsästäjän törkeästä metsästysrikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lähes viiden vuoden metsästyskieltoon.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Karhunmetsästyksessä ei saa käyttää haaskaa eikä ihmisen perustamaa ravintoon tai hajuun perustuvaa karhun houkutinta. Karhua ei myöskään saa nurmipeltoa lukuun ottamatta ampua pellolta, jolta satoa ei ole korjattu. Kuvituskuva.

      Erä | Karhujahdeissa epäillään tapahtuneen rikoksia – yhdessä tapauksessa esitutkinta jo lopetettiin

    • Lämpötähtäimellä kohteen näkee selvästi, mutta eläin tulee tunnistaa varmuudella. Kuva ei liity tapaukseen.

      Erä | Etelä-Saimaa: Mies oli ampuvinaan lämpökameralla varustetulla kiväärillä villisikaa – haavoittikin karhua

    Artikkelin aiheet
    metsästysrikos
    karhunmetsästys
    Korkein oikeus
    riistakamera
    karhu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle