• Stora Enso ryhtyy lisäämään metsien monimuotoisuutta – varoo puroja, tekee pökkelöitä, ennallistaa soita ja pienvesiä

    Yhtiö kouluttaa henkilöstöään tunnistamaan sopivia ennallistamis- ja suojelukohteita sekä edistämään metsäsertifiointia. Metsänomistajille kerrotaan Metso-suojelusta ja lehtojen merkityksestä.
    Monimuotoisuus on suurimmillaan siellä, missä lähteestä virtaa vettä, kasvillisuus on rehevää ja metsään on saanut kertyä lahopuuta.
    Monimuotoisuus on suurimmillaan siellä, missä lähteestä virtaa vettä, kasvillisuus on rehevää ja metsään on saanut kertyä lahopuuta. Kuva: Heikki Willamo
    Metsä
    8.2.202215:02
    MT toimitus

    Stora Enso käynnistää Suomessa ohjelman, jonka tarkoituksena on lisätä talousmetsien monimuotoisuutta. Terveet ja monimuotoiset metsät mahdollistavat tulevaisuuden liiketoiminnan, yhtiö toteaa tiedotteessaan.

    ”Monimuotoisuusohjelmamme kokoaa yhteen luonnonhoidon toimenpiteet, jotka parantavat uhanalaisten lajien elinympäristöjä ja vesiensuojelua", kertoo yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

    "Tavoitteenamme on, että metsissä on enemmän eläviä ja järeitä säästöpuita, lahopuuta, suojatiheikköjä eläimille, sekapuustoisuutta sekä peitteisyyttä."

    Metsätalouden luonnonhoidon ohella Stora Enso edistää lehtojen ja soiden ennallistamista sekä metsien vapaaehtoista suojelua. Yhtiö kouluttaa henkilöstöään luonnonhoitoon, tunnistamaan sopivia ennallistamis- ja suojelukohteita sekä edistämään metsäsertifiointia.

    ”Kaikki puunhankinnan uudet toimihenkilöt suorittavat luonnonhoitotutkinnon ja osallistuvat luonnonhoidon maastokoulutukseen. Lisäksi metsäasiantuntijamme osallistuvat PEFC- ja FSC-sertifiointikoulutuksiin."

    Henkilöstöä kehotetaan havainnoimaan aktiivisesti ympäristöä metsässä liikkuessaan. Työntekijöitä palkitaan hyvistä havainnoista.

    Stora Enso järjestää luonnonhoitokoulutusta myös alihankkijoidensa henkilöstölle sekä viestii monimuotoisuuden merkityksestä ja toimista metsänomistajille.

    ”Parannamme suomalaismetsien monimuotoisuutta aina yhteistyössä metsänomistajien kanssa. Tuemme ja neuvomme metsänomistajia vastuulliseen ja kestävään metsänhoitoon liittyvässä päätöksenteossa sekä kannustamme heitä sertifioimaan metsiään”, Kallio-Mannila sanoo.

    Monimuotoisuusohjelma liittyy Stora Enson viime vuonna julkaisemiin, koko yhtiötä koskeviin vastuullisuustavoitteisiin.

    Esimerkkejä monimuotoisuusohjelman toimista:

    Kaikki lahopuu jätetään korjaamatta. Joka hakkuussa tehdään 2–5 tekopökkelöä hehtaarille.

    Taimikonhoidossa ja harvennuksissa säästetään lehtipuuta sekapuustoisuuden lisäämiseksi.

    Tavoitteena on jättää 2–3 suojatiheikköä hehtaarille.

    Puunkorjuussa tehdään leimikolla olevista puista tukevia siltoja purojen, norojen ja ojien ylityksissä, jolloin vältetään penkan sortuminen.

    Henkilöstöä kannustetaan osallistumaan esimerkiksi metsien hyvinvointiin tai vesiensuojeluun liittyvään vapaaehtoistyöhön, johon saa käyttää yhden työpäivän vuodessa.

    Metsänomistajille kerrotaan puukauppaneuvottelujen yhteydessä Metso-suojelusta ja lehtojen merkityksestä monimuotoisuudelle

    Yhtiö ennallistaa yhdessä Tornatorin kanssa 1000 hehtaaria suoalueita Itä- ja Etelä-Suomessa.

    Metsänomistajille suositellaan turvemaiden metsien uudistamisessa monipuolisia metsänkäsittelymenetelmiä.

    Yhtiö osallistuu Suomen vesistösäätiön hankkeeseen, jossa ennallistetaan pienvesiä valuma-aluelähtöisesti.

    Lue myös

    Suomi ryhtyy valmistelemaan EU:n vaatimia luonnonsuojelutoimia

    Jyrki Peltolan laiduntava karja hyödyttää monia kasveja, hyönteisiä ja lintuja

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    metsien monimuotoisuus
    metsän ennallistaminen
    vastuullisuus
    sertifiointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle