• Puutuotekonserni Kaski osti eristeitä valmistavan Eko-Expertin

    Kaski-konserni aikoo rakentaa Suomen johtavan rakennusmateriaaleihin keskittyneen kiertotalousyhtiön.
    Eristeyhtiö Eko-Expert siirtyy Kaski-konsernin omistukseen.
    Eristeyhtiö Eko-Expert siirtyy Kaski-konsernin omistukseen. Kuva: Pasi Leino
    Metsä
    24.5.201809:50
    Hanna Lensu

    Kaski-konserni on ostanut rakennusten eristeitä valmistavan ja kierrättävän Eko-Expertin.

    Kaski-konserniin kuuluu ikkunoita ja ulko-ovia valmistava Kaskipuu Oy sekä puukuitueristettä valmistava ja asentava Ekovilla Oy. Kaski-konsernin vuoden 2017 liikevaihto oli noin 61 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 350 työntekijää.

    Eko-Expert toimii pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa. Se on erikoistunut eristeiden kiertotalouteen sekä energiatehokkuutta ja sisäilmanlaatua parantavien palveluiden tuottamiseen.

    ”Olemme erittäin tyytyväisiä kauppaan. Eko-Expert on alusta, jonka ympärille on tarkoitus rakentaa Suomen johtava rakennusmateriaaleihin keskittynyt kiertotalousyhtiö”, kertoo Kaski-konsernin toimitusjohtaja Matti Kaski.

    Artikkelin aiheet
    Kaski-konserni
    Eko-Expert
    yritysosto
    kiertotalous
    rakennusmateriaali
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle