Tehinselän maisemat innostivat jo yli sata vuotta sitten paikallisia ja kesäasukkaita rakentamaan Päijätsaloon näkötornin. Kuva: Tuija Manneri
Mitä Päijänteen kansallispuisto tarjoaa patikoijalle?
Päijänteen kansallispuistoa sanotaan veneilijän ja melojan paratiisiksi. Lähdimme ummikkoina testaamaan, millainen kohde se on jalan liikkuville.Tilaajalle
Kohteita on kolme ja aikaa yksi päivä. Tämä on viisikymppisen pariskunnan ensikosketus Päijänteen kansallispuistoon, testihengessä.
Kaikki alkoi automatkalta sukulaisten luo, kun mieheni kanssa ohitimme Päijänteen kansallispuiston opastauluja.
”Täytyisihän puistossa jotakin olla niillekin, jotka eivät veneille”, totesin vähän karheana. Meillä kun ei venettä ole, ja jostakin olin saanut päähäni, että kansallispuisto koostuu lähinnä saarista.
”On siellä muutama alue, jonne pääsee maata myöten”, mies tulkitsee kotona netistä kansallispuiston karttaa.
Vauhtiin Virmailasta
Virmailansaari, Pulkkilanharju ja Päijätsalo vaikuttavat niin pieniltä kohteilta, että päätämme tutkia ne päivän rengasmatkalla reissuun sen kummemmin valmistautumatta. Tulkoon vastaan mitä tulee. Jos ei muuta, niin ainakin mukavia maisemia luulisi Suomen toiseksi suurimman järven rannoilta löytyvän.
Alku sujuu kuoppaisesti.
Padasjoella sijaitsevan Virmailansaaren eteläisin osa Höysniemi kuuluu kansallispuistoon ja sinne pääsee autolla Kellosalmen sillan kautta. Loppumatkasta tie pysäköintialueelle on huonokuntoinen, ja parkkipaikalla huomaamme, että laitureineen se on selvästi tarkoitettu lähinnä vesille lähtijöiden lähtö- ja paluupaikaksi. Vajaan kilometrin päässä rannasta näkyy Kelvenne, saari, jota sanotaan puiston sydämeksi.
”Kanootilla tuonne meloisi helposti”, mies mittailee silmillään. Harmi vain, että ikivanha inkkarikanoottimme seisoo nyt pihan perällä. Autosta kun puuttuu kattoteline sen kuljettamiseksi.
Hetken kuluttua tajuamme myös, ettei Virmailasta löydy yhtään merkittyä reittiä. Yritys päästä Pitkäniemen laavulle saaren eteläisimpään niemenkärkeen katkeaa niin ikään nopeasti.
”Farmyard. No entry”, kyltti kehottaa tiukkaan sävyyn pysymään pois maatilan pihapiiristä. Sen eteläpuolella sijaitseva laavu onkin ehkä suunnattu vain veneilijöille, ei samoilijoille.
”Juuri niin”, vahvistaa myöhemmin puhelimessa erikoissuunnittelija Titta Jylhänkangas Metsähallituksen Järvi-Suomen luontopalveluista. ”Emme suosittele Virmailansaarta muille kuin veneilijöille, koska siellä ei ole merkittyjä polkuja ja leiriytyä saa vain Pitkäniemessä, joka sekin sopii lähinnä pikkuveneillä ja kanooteilla kulkeville.”
No, täällä nyt kuitenkin ollaan. Kävelykansalle on sentään päiväretkikohteeksi tarjolla Höysniemen nuotiopaikka, toteamme kartasta.
Polut on Pulkkilanharjulla merkitty hyvin, ja ne ovat enimmäkseen helppokulkuisia. Kuva: Tuija ManneriTaukotunnelmaa Höysniemessä
Nuotiopaikalle vie tieltä lyhyt polku. Sitä ei ole merkitty karttaan tai maastoon, mutta polun alkupiste löytyy helposti ja sen lähistöltä tien pielestä levennys, johon voi pysäköidä auton.
Tänään nuotiolle johdattaa myös savun tuoksu. Lahtelainen Ville Terävä kääntelee hiilloksella kasvis- ja lihamakkaroita.
”Polttopuut ovat nyt kyllä ihan lopussa. Höysniemi taitaa olla kesällä niin suosittu retkikohde, että kannattaa varata mukaansa muutakin kuin nuotioruokaa”, Terävä jutustelee. Hän retkeilee perheensä kanssa täällä toista kertaa.
”Jätettiin auto kauemmas, katsottiin maastokartasta mielenkiintoisia kohteita ja patikoitiin niiden kautta metsän läpi kolmisen kilometriä. Hyvin jaksoi viisivuotias pikkumieskin sen kulkea. Nähtiin myös pari teertä”, Terävä kertoo samalla, kun perhe sammuttaa nuotion ja suuntaa paluumatkalle takaisin metsään.
”Jos osaa suunnistaa, niin merkittyjen reittien puuttuminen ei Virmailassa haittaa.”
Taukopaikkana Höysniemen nuotiopaikka osoittautuu idylliseksi: vaaleaa hiekkaa, harmaata rantakivikkoa, kahisevia kaisloja ja liplattavia aaltoja.
”Eiköhän mekin syödä täällä”, toteamme, ja kaivamme repusta esiin trangian ja pastapussin. Ruokarauha rannalla on rikkumaton.
Päiväkävely Pulkkilanharjulla
”Tie ja liikenne kulkevat kamalan lähellä!”
Mieli kääntyy heti näin kriittiseksi, kun lounaan ja reilun 50 kilometrin ajelun jälkeen saavumme kakkoskohteeseen Pulkkilanharjulle Asikkalaan.
Tuntuu hiukan erikoiselta, että lähtöpaikka kansallispuiston merkitylle reitille – ja itse asiassa koko reitti – sijaitsee aivan vilkkaasti liikennöidyn tien kupeessa. Autojen vilinä unohtuu silti nopeasti, kun pääsemme Karisalmen sillan alta harjulla kiertelevälle polulle.
Mukavasti kumpuileva mutta silti enimmäkseen helppokulkuinen reitti on merkitty hyvin, ja se vie monenlaisiin maisemiin kangasmetsästä kivikko- ja hiekkarannoille, kosteikkoon ja pitkospuille.
Kierrämme rivakasti parin kilometrin luontopolun ja sen jatkeen, jolloin matkaa kertyy reilut neljä kilometriä. Luontopolun infotaulut kertovat jääkauden vaikutuksista ja harjun synnystä.
Nuotiopaikkaa reitiltä ei löydy, mutta kauniita eväidensyöntipaikkoja kyllä. Hiekkarannalla voisi viipyä pidempäänkin ja vaikka pulahtaa uimaan. Lopussa parkkipaikan kesäkioskilla olisi kiva nautiskella jätskit, mutta myöhästymme sulkemisajasta.
”Jos lapset olisivat vielä pieniä tai jos meillä olisi jo lapsenlapsia, pysähtyisin kesäreissulla heidän kanssaan täällä”, totean miehelle.
Mukavan päiväkävelyn harju tarjoaa aikuisellekin, samoin kuin passelin katkoksen autoiluun.
”Kiva luontokohde ja yllättävän monipuolinen, vaikka sijaitsee niin lähellä maantietä. Pääsi ihan retkifiilikseen”, mies summaa.
”Seuraavaksi hankimme autoon kattotelineen inkkarikanootille, jotta pääsemme yöretkille kansallispuiston saariin”, mies lupaa. Kuva: Tuija ManneriTähystystä Tehinselälle
”Hyvää kannatti odottaa”, huokaan 30 kilometrin ajon jälkeen kolmannessa ja viimeisessä kohteessamme eli Päijätsalossa Sysmän kunnassa.
Parkkipaikalta lähtevä neljän kilometrin polku tosin on aluksi kaikkea muuta kuin lupaava, koska se ei heti kulje kansallispuiston mailla. Mutta matkan edetessä metsä kaunistuu, ja paras löytyy Päijätsalonvuoren huipulta: tyylikäs vanha näkötorni.
”Mitä varten rakensitte tornin?” kysyi kuulemma kenraalikuvernööri, Venäjän tsaarin edustaja, kun paikalliset maanomistajat ja huvila-asukkaat vuonna 1899 pystyttivät tornin. Näin kertoo nyt kyltti sen kyljessä.
”Päijänteen kauneutta katsellaksemme”, tarina kertoo metsänhoitaja Frigrenin vastanneen.
Ja maisemaa totisesti kelpaa katsella! Tornin huipulta avautuu laaja näkymä Päijänteen Tehinselälle, ja ylhäällä kuuluu vain puiden ja tuulen suhinaa. Tuntuu kuin olisi vähän irrallaan muusta maailmasta.
Miltähän tornissa tuntui niistä nuorista lotista ja sotilaspojista, jotka sotavuosina tähystivät täältä vihollisen lentokoneita?
Ensi kesänä Kelvenne
”Pilvet tummuvat”, mies patistaa meidät liikkeelle näkötornista.
Palaamme autolle Pyydysniemen nuotiopaikan kautta. Vajassa riittää polttopuita, ja muutenkin paikassa olisi mukava viivähtää, mutta pisarat alkavat jo ripsiä.
Kiristämme tahtia ja ehdimme autoon ennen kuin taivas repeää.
”Arvaa mitä muuten tehdään ensi kesänä?” mies kysyy kotimatkalla. ”Ostetaan vihdoin autoon se kattoteline ja melotaan Höysniemestä Kelventeelle.”
Myöhemmin puhelimessa Titta Jylhänkangas suosittelee tekemään juuri niin.
”Kelvenne on upea harjusaarten ketju, kansallispuiston sydän ja luonnon aarreaitta. Ja siellä voi leiriytyä.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/20.
Päijänteen kansallispuisto
- Sijaitsee Päijät-Hämeessä kolmessa kunnassa: Padasjoella, Asikkalassa ja Sysmässä.
- Perustettu vuonna 1993 suojelemaan suurjärvisaariston luontoa.
- Pinta-ala on 14 km2, saaria ja luotoja viitisenkymmentä, rantaviivaa 80 kilometriä.
- Arviolta 16 800 kävijää vuodessa (2019).
- Lisätietoja: luontoon.fi
Hyvä tietää
- Virmailansaaren Höysniemessä tie pysäköintialueelle on paikoin huonokuntoinen ja viitoitus sinne harvassa.
- Loppukesästä kaikilta nuotiopaikoilta ei välttämättä löydy polttopuita.
- Leiriytyminen on kielletty niin Virmailansaaren Höysniemessä kuin Pulkkilanharjulla ja Päijätsalossa. Sen sijaan Kelventeellä on useita hienoja telttailupaikkoja.
- Päijätsalon näkötorni voi kesällä 2020 olla korjaustöiden vuoksi poissa käytöstä osan aikaa.
- Omalla veneellä lyhin matka Kelventeelle on Höysniemen vesillelaskupaikalta. Saareen pääsee myös venetaksilla ja keskikesällä reittilaivalla.
- Padasjoen laivarannasta pääsee Päijänne–Ilves-yhdysreittiä Evon retkeilyalueelle, mistä pidemmästä patikoinnista kiinnostunut voi jatkaa matkaansa Ilvesvaellus-reitillä. Evon kaakkoisosasta lähtee Aurinko–Ilves-reitti Asikkalaan Vääksyn kanavalle.
- Lisätietoja reittilaivasta: kulkeevettenhalki.fi
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
