• Uhanalaisia lahottajasieniä istutetaan UPM:n metsiin – tavoitteena lisätä luonnon monimuotoisuutta

    Istutuksissa testataan yli 20 Suomesta kerätyn sienilajin palauttamista luontaisille kasvupaikoille. Istutettavia lajeja ovat muun muassa pursukääpä, kalkkikääpä ja raidantuoksukääpä.
    Pursukääpä on harvinainen vanhojen metsien kääpälaji. Se kasvaa vanhoissa kaatuneissa kuusenrungoissa.
    Pursukääpä on harvinainen vanhojen metsien kääpälaji. Se kasvaa vanhoissa kaatuneissa kuusenrungoissa. Kuva: Wikimedia Commons
    Metsä
    5.3.201912:53
    Elina Lampela

    UPM, Luonnonvarakeskus ja Helsingin yliopisto ryhtyvät tänä keväänä siirtoistuttamaan uhanalaisia lahottajasieniä UPM:n metsien lahopuukeskittymiin. Hankkeen tavoitteena on edistää lahopuussa elävän lajiston palautumista metsäluontoon. Hankkeella edistetään UPM:n asettamaa tavoitetta parantaa luonnon monimuotoisuuden tilaa yhtiön omissa metsissä Suomessa. Lahopuun lisääminen on yksi keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi. 

    Suomessa lahopuulla elää neljännes metsälajistosta, eli noin 5 000 lajia, joista pääosa on sieniä ja hyönteisiä.

    ”Uhanalaisten sienten rihmastoja kasvatetaan kasvatusmaljoissa. Rihmastot siirretään puutappeihin, jotka sitten istutetaan kasvukauden aikana sekä luontaisesti syntyneisiin että hanketta varten kaadettuihin maapuihin”, UPM:n kestävän metsätalouden kehittämisestä vastaava Timo Lehesvirta kertoo.

    Istutuksissa testataan yli 20 Suomesta kerätyn sienilajin palauttamista luontaisille kasvupaikoille. Istutettavia lajeja ovat muun muassa pursukääpä, kalkkikääpä ja raidantuoksukääpä. Tavoitteena on, että rihmastot alkavat kasvaa lahopuurungoissa ja tuottavat myöhemmin itiöemiä, joista vapautuvat itiöt alkavat itää uusilla lahopuurungoilla. Sienten rihmastojen leviämistä rungossa ja seuralaislajistoa tullaan seuraamaan DNA-analyysien avulla, ja itiöemien esiintymistä maastoinventoinnein.

    ”Tutkijan näkökulmasta hankkeessa yhdistyvät hienosti uusi tieteellinen tutkimustieto uhanalaisista lajeista ja eliöyhteisöistä sekä käytännön luonnonsuojelutyö. On antoisaa toimia yhteistyössä käytännön metsätoimijan kanssa. Odotamme mielenkiinnolla hankkeen edistymistä, sillä esiselvityksissä saadut tulokset ovat lupaavia”, sanoo hankevastaava, Luonnonvarakeskuksen tutkija Reijo Penttilä.

    Artikkelin aiheet
    lahottajasienet
    luonnon monimuotoisuus
    UPM
    metsät
    sienilajit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle