• Syksyn karhusaaliista ennätyksellinen: 335 kontiota kaatui

    Saalismäärä kasvoi 103 eläimellä edellisvuoteen verrattuna.
    Karhua metsästetään eteläisessä Suomessa kannanhoidollisilla poikkeusluvilla ja poronhoitoalueella alueellisen kiintiön nojalla.
    Karhua metsästetään eteläisessä Suomessa kannanhoidollisilla poikkeusluvilla ja poronhoitoalueella alueellisen kiintiön nojalla. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    5.11.201815:22
    Matti Tuominen

    Suomen riistakeskus kertoo, että lokakuun lopussa päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi koko maassa ennätykselliset 335 karhua. Saalismäärä kasvoi sen mukaan 103 eläimellä edellisvuoteen verrattuna.

    Karhua metsästetään eteläisessä Suomessa kannanhoidollisilla poikkeusluvilla ja poronhoitoalueella alueellisen kiintiön nojalla. Koko maan saaliskiintiötä nostettiin edellisvuodesta 100 yksilöllä.

    Poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen lupamäärä oli 260 karhua, mutta saaliiksi saatiin 248 kontiota. Kannanhoidollista metsästystä suunnattiin erityisesti itäisen Suomen karhutihentymäalueille sekä metsäpeura-alueille. Yli puolet kannanhoidollisilla luvilla pyydetyistä karhuista kaadettiin Pohjois-Karjalassa.

    Poronhoitoalueen alueellinen kiintiö oli yhteensä 95 karhua, joista 20 läntisellä poronhoitoalueella ja 75 itäisellä poronhoitoalueella. Läntisellä poronhoitoalueella kaadettiin 11 karhua. Itäisen poronhoitoalueen kiintiö ylittyi yhdellä kaadolla, koska kaksi viimeistä karhua kaatui tunnin sisällä toisistaan. Yhteensä poronhoitoalueelta kaadettiin 87 karhua.

    Luonnonvarakeskuksen tuoreimman kanta-arvion mukaan Suomen karhukanta on runsastunut edellisvuoteen verrattuna. Ennen metsästystä kannan kooksi arvioitiin noin 1 800 yli vuoden ikäistä karhua.

    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    riista
    Luonnonvarakeskus
    Suomen riistakeskus
    poronhoitoalue
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio