• Stora Enso voi joutua rajoittamaan tuotantoa puun tuonnin loppuessa Venäjältä

    Toistaiseksi ei rajoituksia ole näköpiirissä.
    Tilaajalle
    Antti Mäkinen jättää tehtävänsä valtion sijoitusyhtiö Solidiumin toimitusjohtajana toukokuun lopussa. Hänet valittiin Stora Enson hallituksen puheenjohtajaksi uudelleen viime tiistaina.
    Antti Mäkinen jättää tehtävänsä valtion sijoitusyhtiö Solidiumin toimitusjohtajana toukokuun lopussa. Hänet valittiin Stora Enson hallituksen puheenjohtajaksi uudelleen viime tiistaina. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    18.3.202209:00
    Jouko Kyytsönen

    Stora Enso saattaa joutua rajoittamaan tuotantoa joillakin tehtailla Suomessa Venäjältä tuotavan puun loppumisen vuoksi.

    "Tuotannon rajoituksia ei voi sulkea pois, mutta vielä niitä ei ole näköpiirissä", Stora Enson hallituksen puheenjohtajaksi tiistaina uudelleen valittu Antti Mäkinen kertoo.

    Yhtiön käyttämästä puusta kymmenen prosenttia eli noin kaksi miljoonaa kuutiota on tuotu Venäjältä. Stora Enso lopettaa väliaikaisesti tuonnin sekä yhtiön toiminnot Venäjällä. Stora Ensolla on Venäjällä kolme aaltopahvitehdasta ja kaksi sahaa.

    Venäjän tehtaiden ja sahojen paikallisjohto on erittäin hankalassa asemassa, koska Venäjällä länsimaiden sanktioiden noudattaminen on rikos, Mäkinen pohtii.

    "Puun tuonnin loppuminen kirpaisee yhtiötä todennäköisesti kovemmin kuin Venäjän toimintojen lopetus. Venäjän osuus yhtiön liikevaihdosta on kolme prosenttia eikä sen loppuminen laivaa keikuta", Mäkinen toteaa.

    Stora Enso on tuonut puuta eniten Imatran ja Joensuun Enocellin tehtaille.

    Stora Enso toivoo saavansa tarvittavan lisäpuun suomalaisista harvennusmetsistä, yhtiön metsäjohtaja Janne Partanen sanoo.

    "Metsäkeskuksen tilastojen mukaan eri maakunnista löytyy runsaasti kasvatusmetsiä, joissa harvennus odottaa tekijäänsä. Nyt on oikea aika hoitaa harvennusrästit kuntoon. Puukauppojen avulla saadaan pidettyä suomalaiset tehtaat käynnissä."

    Venäjältä tuotu kaksi miljoonaa kuutiota kuitupuuta korvataan Partasen mukaan lähtökohtaisesti Suomesta. "Sekä havukuidulle että koivukuidulle on nyt tarvetta."

    "Metsänomistajilta tarvitaan aktiivisuutta hoitaa harvennusleimikot kuntoon. Kotimaista kuitupuuta metsissämme kyllä riittää", Partanen sanoo.

    Lue myös:

    Stora Enso etsii tuontipuuta korvaavia harvennusleimikoita

    Puuta on saatavilla, mutta metsänomistajat odottavat kovempia hintoja

    Venäjän ja Valko-Venäjän pakotteet voivat johtaa shokkiin puutuotemarkkinoilla – näkyvissä puupula ja ongelmat logistiikassa, varoittavat eurooppalaiset järjestöt

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    puun tuonti
    Venäjä
    metsä
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle