• Ennätyssuuri susijahti Viroon: Tarkoitus vähentää susikanta puoleen ja ampua kuluvana talvena 140 sutta

    Ennätyssuurella susijahdilla halutaan Virossa torjua kotieläinvahinkoja ja säilyttää suden arkuus ihmiseen.
    Virossa odotetaan nyt lunta susijahdin helpottumiseksi. Vuosi sitten jahti epäonnistui lumipulan takia. Kuvan sudet ovat suomalaisia.
    Virossa odotetaan nyt lunta susijahdin helpottumiseksi. Vuosi sitten jahti epäonnistui lumipulan takia. Kuvan sudet ovat suomalaisia. Kuva: Timo Aalto
    Metsä
    26.11.202013:26
    Jussi Martikainen

    Virossa on tavoite harventaa kuluvalla metsästyskaudella maan susikanta noin puoleen nykyisestä. Maan ympäristöviranomainen on asettanut kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteeksi yhteensä 140 sutta.

    Marraskuusta helmikuun loppuun kestävän metsästyskauden saaliskiintiö on ennätyssuuri. Vuosi sitten susijahti jäi Virossa kauaksi tavoitteesta, koska lumeton talvi vaikeutti metsästystä. Maan susikanta on viranomaisten mukaan kasvanut nopeasti.

    Marraskuun puoliväliin mennessä saaliiksi Virossa oli saatu saaliiksi yhteensä 12 sutta, joista puolet Pärnun maakunnasta (Pärnu Postimees 18.11.).

    Ympäristöhallinto kohdentaa Virossa susiluvat alueille niiden tarpeiden mukaan. Metsästyspaine luodaan sinne, missä susivahingot kotieläimille ovat suurimmat.

    Kohdennetun metsästyksen avulla maassa halutaan turvata suden suotuisa suojelutaso alueilla, joilla vahinkoja ei esiinny. Viron ympäristökeskus perustelee metsästystä myös sillä, että susi säilyttää näin ihmisarkuutensa.

    Viron susikanta on määrältään Suomen luokkaa, mutta pinta-alaan suhteutettuna moninkertainen. Tilastojen mukaan sudet tappoivat Virossa viime vuonna ennen jahtikauden alkua yhteensä 477 lammasta, 15 nautaa 12 koiraa. Suomessa vuoden 2019 suteen liitettyjen koiratappojen määrä oli 37, porojen 588, lampaiden 131 ja nautojen 12.

    Susi kuuluu Suomessa poronhoitoaluetta lukuun ottamatta luontodirektiivin tiukasti suojeltujen lajien lajiliitteeseen 4. Viro välttyi omissa EU-jäsenyysneuvotteluissaan vastaavalta Suomen varoittamana.

    Artikkelin aiheet
    susijahti
    susi
    Viro
    metsästys
    ympäristöhallinto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio