• Kesähakkuutyleistyvät tasaisesti

    Metsä
    7.9.201516:00
    Jarmo Palokallio

    Puun korjuu on yleistynyt tasaisesti keskikesällä. Heinäkuussa hakkuut jatkuivat niin kiivaina, että kovempaan suoritukseen on pystytty viimeksi vuonna 2007.

    Teollisuuden käyttöön hakattiin heinäkuussa 2,4 miljoonaa kuutiota puuta. Se on lähes viidenneksen enemmän kuin aiempina kymmenenä vuonna keskimäärin.

    Viimevuotisesta hakkuut kasvoivat 4 prosenttia.

    Vuoden kiertoon kuuluu, että puunkorjuun huippu osuu kevättalveen. Maaliskuussa ainespuuta korjattiin 6,3 miljoonaa kuutiota.

    Heinäkuun hakkuista tukkia oli 1,0 ja kuitupuuta 1,5 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuiden määrä kasvoi edellisvuodesta 6 prosenttia. Tukin hakkuut pysyivät ennallaan.

    Yksityismetsistä kertyi puuta 1,8 miljoonaa kuutiometriä. Siitä pystykauppapuuta oli 1,5 ja hankintakauppojen puuta 0,3 miljoonaa kuutiometriä.

    Pystyhakkuiden määrä lisääntyi edellisvuodesta prosentin ja hankintapuun määrä 17 prosenttia.

    Yhtiöiden omista metsistä ja valtion metsistä hakattiin puuta yhteensä 0,6 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 6 prosenttia vuodentakaista enemmän.

    Jarmo Palokallio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puunkorjuu
    kesähakkuut
    metsätalous
    puuteollisuus
    metsät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle