• Venäjällä yli 70 prosenttia metsänhoidon tuista kuluu hallintoon

    Hallinnollisten kustannusten osuutta pitäisi rajoittaa, harmittelee vastaava ministeri.
    Venäläisministerin mielestä maan metsätaloutta pitäisi tehostaa, sillä esimerkiksi havupuuston osuus pienenee.
    Venäläisministerin mielestä maan metsätaloutta pitäisi tehostaa, sillä esimerkiksi havupuuston osuus pienenee. Kuva: Mikko Makkonen
    Metsä
    12.4.201621:55
    Hanna Lensu

    Suomessa on pitkään tuskailtu maa- ja metsätalouden tukibyrokratiaa ja raskasta hallintoa. Hyvin ei suoriuduta näissä asioissa naapurimaassamme Venäjälläkään.

    "Valitettavasti tällä hetkellä yli 70 prosenttia alueiden metsänhoitoon saamista tuista menee hallinnon ylläpitoon ja vain vajaa 30 prosenttia käytetään varsinaisten metsänhoidollisten toimenpiteiden suorittamiseen", kertoo Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoi Lesnaja Industrija -lehden haastattelussa. Venäläislehden artikkelia referoi Luonnonvarakeskuksen Idän metsätieto -sivusto.

    "Hallinnollisten kustannusten osuutta pitäisi rajoittaa", Donskoi sanoo.

    Hän kertoo Venäjän joutuneen vähentämään metsäpalojen torjuntakaluston hankintojen rahoitusta noin kolmanneksella.

    Donskoin mielestä Venäjän metsäsektorin iso ongelma on alhainen tehokkuus.

    "Vastaavissa kasvuolosuhteissa toimittaessa Ruotsin ja Suomen metsien hehtaarituotto on 13-kertainen Venäjään verrattuna. Ongelmamme on havupuuston osuuden pieneneminen, jota yritetään korjata siirtymällä intensiiviseen metsätalouteen. Irkutskin, Arkangelin, Vologdan ja Leningradin alueet, Karjalan ja Komin tasavallat sekä Permin aluepiiri on valittu pilottialueiksi."

    Artikkelin aiheet
    Venäjä
    metsänhoito
    ympäristöministeriö
    hallinto
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle