• Katso video: Maakotka nappaa riistakameran mukaansa keskipohjalaiselta kuvaushaaskalta

    Kuvaajan on oltava kuvauskojulla tähän aikaan vuodesta viimeistään ennen kuutta aamulla.
    Metsä
    18.3.202019:53
    Sari Penttinen

    Maakotkia, merikotkia, haukkoja, ahmoja, kettuja ja peltopyitä, Keski-Pohjanmaalla riittää kuvattavaa kannuslaiselle valokuvaajalle Tuomo Karsikkaalle.

    Yksi maakotka kuitenkin närkästyi kuvausjärjestelyihin ja nappasi riistakameran kynsiinsä. Karsikas onnistui videoimaan tilanteen.

    "Kamera oli pakattu solumuovin suojiin, kotka nappasi sen napakasti otteeseensa, mutta siitä huolimatta siltä tippui ensin kameran varavirtalähde, sen jälkeen lentokyydissä ei enää kestänyt kamera ja lopulta tippui kameran suoja. Onnistuin kuitenkin löytämään kaikki osat tilanteen jälkeen", kertoo Karsikas.

    Riistakamera ei ole painava paketti, vain muutaman sadan gramman painoinen. Kamerassa on liiketunnistin, joka käynnistää kuvauksen ja kuvauksen käynnistyminen aiheuttaa kilahtavan äänen. Karsikas epäilee, että ääni sai ilmeisesti kotkan ärsyyntymään ja nappaamaan kameran.

    Jos mielii taltioida tällaisia ainutkertaisia tapahtumia, on herättävä varhain. "Näin keväällä herään neljältä, viideltä aamulla pitää olla jo liikkeellä ja viimeistään ennen kuutta kuvauskojulla. Joskus menee 12 tuntiakin kojussa."

    Karsikas kuvaa vain oman seutunsa kuvauskojuilla, hän ei ole innostunut lähtemään itään kaupallisille kuvauspaikoille. Metsojen kuvaamiseen on oma kojunsa.

    Artikkelin aiheet
    maakotka
    Tuomo Karsikas
    luontokuvaus
    Keski-Pohjanmaa
    riistakamera
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle