• Korkeasaareen syntyi ahmanpentuja – ennätyksellisen iäkäs emo pääsi yllättämään eläintenhoitajatkin

    Kolme pentua ovat vielä pesän suojissa, mutta kesällä vierailijat voivat odottaa näkevänsä niitä.
    Hoitajat ovat jo miettineet pennuille nimiä, jotka alkavat tänä vuonna S-kirjaimella. Kaksi pennuista on uroksia ja yksi naaras. KORKEASAARI/LEHTIKUVA.
    Hoitajat ovat jo miettineet pennuille nimiä, jotka alkavat tänä vuonna S-kirjaimella. Kaksi pennuista on uroksia ja yksi naaras. KORKEASAARI/LEHTIKUVA.  
    Metsä|Luonto
    23.4.202611:10
    STT

    Korkeasaaren eläintarhassa on syntynyt kolme ahmanpentua. Onnistunut lisääntyminen oli eläintarhan tiedotteen mukaan yllätys, vaikka ahmojen tiedettiinkin paritelleen, sillä 12-vuotias emoahma Pinja on ennätyksellisen iäkäs ensisynnyttäjä.

    Edellisen kerran Korkeasaaressa on ollut ahmanpentuja lähes 20 vuotta sitten.

    Pinja-ahmalla on vuosien varrella ollut useita puolisoehdokkaita, ja parittelujakin on nähty. Lisääntyminen onnistui kuitenkin vasta nyt. Pennut syntyivät maaliskuun alussa.

    Pentujen isä oli kiinnostunut äänekkäistä pennuista. Se vietti aluksi aikaa samassa tarhassa emon kanssa ja kävi jopa katsomassa poikasia pesässä. Pinja ei kuitenkaan arvostanut häiriötä, ja hoitorauhan takaamiseksi eläintenhoitajat siirsivät isäahman toiseen tarhatilaan.

    Eläintenhoitajat ovat seuranneet pentuja lähes pelkästään pesäkameran kautta ja vieneet vain kerran päivässä ruokaa emolle pesän lähettyville.

    ”Pinjalle on annettu täysi rauha hoitaa pentujaan – emme ole hengittäneetkään sinne päin! Olemme kyllä itkeneet aika monia onnenkyyneliä, koska ahmaparin lisääntyminen onnistui viimeinkin ja kaikki on mennyt näin hyvin”, eläintenhoitaja Susan Nuurtila kertoi tiedotteessa.

    Ahmanpennuille on jo annettu matolääkkeet ja laitettu mikrosirut. Kaksi niistä on uroksia ja yksi naaras. Hoitajat ovat jo miettineet pennuille nimiä, jotka alkavat tänä vuonna S-kirjaimella.

    Ahmanpennut syntyvät valkoturkkisina. Vähitellen turkki alkaa muuttua ruskeaksi, ja noin kahden viikon iässä kasvoihin, jalkoihin ja häntään alkaa ilmestyä tunnusomaisia kuvioita.

    Emo imettää yhä pentujaan, jotka liikkuvat vielä ryömien. Lähiviikkoina niiden odotetaan alkavan kurkkia entistä aktiivisemmin pesän ulkopuolelle ja maistella kiinteää ruokaa. Eläintarhan vierailijoiden ei vielä kannata odottaa näkevänsä pentuja, mutta kesällä ahmatarhassa on luultavasti vilskettä.

    Ahma on näätäeläin ja yksi Suomen neljästä suurpedosta. Luonnonvarakeskus arvioi viime vuonna, että Suomen ahmakanta on runsaat 500 yksilöä.

    Euroopan eläintarhoissa elää noin 120 ahmaa, ja laji kuuluu Euroopan eläintarhajärjestön ylläpitämään EEP-suojeluohjelmaan. Kun pennut varttuvat, suojeluohjelman koordinaattori etsii niille uudet kodit muista suojeluun osallistuvista eläintarhoista.

    Artikkelin aiheet
    Korkeasaari
    ahma
    eläinten syntyminen
    eläintarha
    lajisuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle