
Metsätilojen sukupolvenvaihdoksen helpottamista on lupailtu jo kahden edellisen hallituksen aikana. Toteutuuko se koskaan?
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) erityisavustaja Jukka-Pekka Kataja sai kysymyksen vastatakseen MTK-Helsingin kokouksessa torstaina.
"2017", Kataja vastasi.
Vielä nopeammin esille tulee Katajan mukaan villisikojen metsästys, jotta niiden kanta saadaan kuriin. Samalla torjutaan sikaruton riskiä.
Maataloudessa ministeriön suurin huoli on Katajan mukaan maataloustuotannon heikko kannattavuus. Ministeriön tavoite on turvata viljelijätuet, vaikka valtiontaloutta leikataan.
Maatalouden kriisitukeen on EU:lta 9 miljoonaa ja kansallista rahaa 20 miljoonaa. Kataja myönsi, etteivät ne kata kuin pienen osan tarpeesta. "Ne ovat kuitenkin merkki siitä, että hallitus tietää ongelmat."
Biotalous kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Sen lisäksi maaseudulle merkitystä on panostuksella tiestöön, Kataja muistutti.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
