• Seitsemisessä ja Lauhanvuoressa vaeltaa vapaana jo lähes 40 metsäpeuraa – määrä kaksinkertaistui tänä kesänä

    Keskikesä on sopiva vapautusajankohta hyvän ravintotilanteen takia.
    Noin puolet tänä kesänä Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoihin vapautetuista metsäpeuroista on syntynyt totutustarhoissa.
    Noin puolet tänä kesänä Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoihin vapautetuista metsäpeuroista on syntynyt totutustarhoissa. Kuva: Milla Niemi / Metsähallitus
    Metsä
    12.7.202013:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa käyskentelee vapaana jo lähes 40 metsäpeuraa, kertoo Metsähallitus.

    Lauhanvuoreen on kesän aikana vapautettu yhdeksän ja Seitsemiseen kaksitoista metsäpeuraa.

    Vapaana kulkevan metsäpeuratokon koko on nyt Seitsemisessä kaksikymmentä ja Lauhanvuoressa seitsemäntoista yksilöä.

    Metsäpeurat vapautettiin luontoon kansallispuistoissa sijaitsevista totutustarhoista. Ensimmäiset yksilöt vapautettiin viime syksynä.

    ”Valitsimme keskikesän vapautusajankohdaksi erityisesti hyvän ravintotilanteen takia”, kertoo MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja Metsähallituksesta.

    ”Lisäksi toivomme, että vapautetut metsäpeurat levittäytyisivät totutustarhojen lähimaastoon ennen kuin syksyn kiima- eli rykimäaika kokoaa ne taas yhteen.”

    Ennen vapautusta kahdelle aikuiselle vaatimelle asennettiin keltaiset satelliittipannat. Lisäksi osalla on kirkkaanväriset korvamerkit, joilla eläimet voi tunnistaa yksilöllisesti.

    Noin puolet vapautetuista metsäpeuroista on syntynyt totutustarhoissa. Loput ovat syntyneet eläintarhoissa, joista ne on siirretty totutustarhaan opettelemaan itsenäisempää elämää.

    Metsähallituksen koordinoiman MetsäpeuraLIFE-hankkeen tavoitteena on palauttaa metsäpeura alkuperäisille asuinsijoilleen läntiseen Suomeen. Totutustarhaus jatkuu vuoteen 2022 saakka.

    Vapautettujen metsäpeurojen toivotaan jäävän asumaan kansallispuistoihin ja niiden lähialueille vapautuksen jälkeen.

    Lue myös:

    Seitsemiseen syntyi villi metsäpeuravasa – ensimmäistä vapaudessa syntyvää vasaa osattiin odottaa vaadinten ulkomuodon perusteella

    Metsäpeurojen suojeluhanke koki ikävän takaiskun – kaksi peuraa jouduttiin lopettamaan, koska ne eivät osanneet hakea ravintoa luonnosta ja käyttäytyivät aggressiivisesti

    Ensimmäiset metsäpeurat vapautettiin Seitsemiseen – seitsemän vapautettua eläintä merkittiin värikkäillä korvamerkeillä ja osalle asennettiin satelliittipannat

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle