• Muistatko polttopuuyrittäjän hittiniksin? Kuplivan klapin selitys piilee puun rakenteessa – katso video

    Lapualainen yrittäjä Jukka Viljanen kuvasi videon, joka näyttää hauskasti, että klapin kuivuminen on sujunut hyvin.
    Polttopuiden kysyntä on muuttunut ympärivuotiseksi, yrittäjä Jukka Viljanen totesi MT:ssä helmikuussa 2021. ”Osa ostajista kertoo, että heillä kuluu kesäaikana jo enemmän puuta kuin talvella.” Paljuista ja pihasaunoista se johtuu.
    Polttopuiden kysyntä on muuttunut ympärivuotiseksi, yrittäjä Jukka Viljanen totesi MT:ssä helmikuussa 2021. ”Osa ostajista kertoo, että heillä kuluu kesäaikana jo enemmän puuta kuin talvella.” Paljuista ja pihasaunoista se johtuu. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Metsä
    31.3.202222:00
    Antti Kantola

    ”Kuulin kaverilta, että netistä löytyy tällainen video. Pitihän se itsekin kokeilla, onko klapi kuivunut niin hyvin, että hönkäys puun läpi saa pesuaineen kuplimaan", Jukka Viljanen kertoi MT:ssä helmikuussa 2021.

    Ensin koivuklapin päähän ruiskautetaan astianpesuainetta, joka levitetään puun pintaan. Sitten asetetaan kalikan toinen pää huulille ja ei kun puhaltamaan.

    Mikäli puu on riittävän kuiva, ilma virtaa sen läpi ja klapin toiseen päähän levitetty pesuaine alkaa vaahdota.

    Viljanen puhaltaa polttopuumittaiseksi sahattuun koivuun. Se oli tehty klapiksi edellisen vuoden huhtikuussa.

    ”Se kuivui pihalla aumassa viime juhannukseen asti. Silloin puut vietiin latoon. Puhallustestin tein tammikuussa", Viljanen kertoi 13.2.2021 julkaistussa haastattelussa.

    Hän mittaa myymiensä klapien kosteuspitoisuuden.

    ”Se on 15–18 prosenttia. Polttopuu kelpaa poltettavaksi, kun kosteutta on alle 20 prosenttia.”

    Miten on mahdollista, että puhallusilma kulkee yli 30-senttimetrisen koivuklapin läpi?

    MT kysyi asiaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijalta Henrik Heräjärveltä.

    ”Selitys piilee putkilorakenteessa. Koivussa, haavassa ja periaatteessa kaikissa lehtipuissa on isoja reikiä, joiden läpi ilma voi kulkea – paremmin tai huonommin”, Heräjärvi kertoi (MT 13.2.2021).

    Isoja putkiloita on esimerkiksi tammessa.

    ”Tammen kevätpuussa eli kasvukauden alussa syntyneessä vuosirenkaan osassa voi paljaalla silmälläkin erottaa renkaita. Ne ovat puussa pitkittäisesti kulkevia putkiloita.”

    Lehtipuiden anatominen rakenne on erilainen kuin havupuiden. Havupuissakin on putkisoluja, mutta ne ovat monta kertaa pienempiä kuin lehtipuissa.

    Putkilorakenteisen lehtipuunkin on oltava riittävän kuiva ennen kuin ilmavirta voi kulkea klapikokoisen kalikan päästä toiseen.

    Tuoreessa puussa on niin paljon vettä, että normaalikeuhkoinen ei sen läpi pysty hönkimään pesuainetta vaahtoavaksi.

    Putkilorakenteen on oltava vedestä tyhjä, jotta videolla näkyvä puhallustesti voi onnistua. Se on jo vaikeampi sanoa, pitääkö soluseinämän olla kuivunut ja kutistunutkin ennen kuin ilma kulkee puun läpi.

    Kuivatuksessa puista lähtee ensimmäisenä niin sanottu vapaa vesi, jota on soluonteloissa ja solujen väleissä.

    Samalla vesi häipyy putkiloista. Vapaan veden haihduttua kuivaa soluseinämä, jonka kuivumisen aikana puu kutistuu.

    Lue lisää:

    "Osa ostajista kertoo, että kesällä kuluu jo enemmän klapeja kuin talvella" – kesäpolttoon on kaksi isoa syytä

    Kauppaketjut kyselevät Ukrainan sodan vuoksi jo kotimaisen polttopuun perään: "On tullut kyselyitä huomattavien klapierien toimittamiseksi"

    Leikkaavat klapikoneet sinnittelevät

    Aarre: Klapituotannon kannattavuus perustuu siihen, että yrittäjä tekee klapit alusta loppuun itse – Yhdenkin työntekijän palkkaaminen romahduttaisi kannattavuuden

    Polttopuut lähes päätuotantosuunta: Viljasen tilalla klapikone siirretään tositoimiin maaliskuussa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa