Energiapuun korjuu kielii usein siitä, että metsänkasvatuksessa jotakin on mennyt pieleen

Olkavarren vahvuiset rungot kasvavat kylki kyljessä niin tiheässä, että sekaan ei mahtuisi vaikka tahtoisi. Valtakerroksessa taivasta kohti kurottavat koivut ja muut lehtipuut. Niiden alla, kasvusta toista metriä jääneinä, sinnittelevät kuuset.

"Tuollaisia onkivapojahan nuo ovat", toteaa Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen myyntipäällikkö Henri Mommo puita katsoessaan.

Hankasalmen Ristimäellä sijaitseva nuori metsä näyttää juuri siltä, miltä kuusikko näyttää, jos sen jättää istutuksen jälkeen oman onnensa nojaan 25 vuodeksi.

Puuta on paljon. Tiheimmissä kohdissa runkoluku hätyyttelee 4 000 runkoa hehtaarilla. Metsänomistajan tilipussia kerryttävää puuta sen sijaan on vähän.

Jos taimikko olisi perattu ja hoidettu aikanaan, tänä vuonna edessä olisi ensiharvennus, josta kertyisi mukava määrä kuitupuuta ja todennäköisesti vähän tukkiakin. Nyt valtaosa puista jää alle kuitupuun läpimittavaatimusten.

"Kasvutappiot ovat järjettömät. Typerintä on se, että kaikki uudistamiseen käytetty aika, vaiva ja raha on mennyt hukkaan", Mommo sanoo.

Ristimäen korjuukohde ei ole ainoa laatuaan Suomessa. Nuoria, hoitoa kaipaavia metsiä, joista voidaan korjata energiapuuta, on Metsäkeskuksen mukaan 460 000 hehtaaria. Lisäksi 900 000 hehtaaria tarvitsisi kiireesti ensiharvennusta.

Syitä on useita. Ammattilaisella teetettynä taimikonhoito maksaa kohteesta riippuen noin 350–700 euroa hehtaarilta, mikä osalle metsänomistajista on liikaa. Kuitupuun hinta ei myöskään ole ollut riittävän korkea, jotta ensiharvennuksesta myöhemmin saatavat tulot riittäisivät motivoimaan taimikonhoitoon.

Aina kyse ei ole euroista, vaan taustalla voi olla laajempi metsänomistajakuntaa koskeva muutos. Etämetsänomistaja ei välttämättä veny hoitamaan itse taimikoitaan, vaikka vuodesta toiseen saattaa näin itselleen uskotella.

Mommo näkee kehityksessä viitteitä myös siitä, että suomalaista metsänomistusta leimannut ylisukupolvisuuden käsite on unohtumassa.

"Käykö silloin niin, että jos ei itse hyödy taimikonhoidosta, sitä ei viitsi teettääkään?"

Henri Mommo näkee hoitorästeissä viitteitä ylisukupolvisuuden käsitteen hämärtymisestä. Kuva: Hanne Manelius

Ajoura johtaa tieltä syvemmälle metsään, ja kohta runkojen lomasta vilahtaa Metsätyö Mannisen hakkuukone. Moton ohjaimissa istuu Simeon Iivarinen, joka poimii runkoja kouran leukojen väliin kirurgin tarkkuudella.

"Kuten näkyy, tämä metsä on aikamoista risukkoa. Hetki vierähtää, ennen kuin tästä saa leivottua metsän, runkoja on niin paljon", Iivarinen sanoo.

"Jos puusto olisi pienempää, tämän olisi kenties voinut vielä raivata ja sitten viiden vuoden päästä ensiharventaa. Raivaus vain olisi tullut tolkuttoman kalliiksi, 800–900 euroa hehtaarilta", Mommo sanoo.

Metsänomistaja saa osakarsitusta energiarangasta viisi euroa per motti. Päälle tulevat Kemera-varoista maksettavat nuoren metsän hoidon tuki ja pienpuun keruutuki, jotka yhteensä tekevät 450 euroa hehtaarilta.

Pienpuun keruutuki nousi kesäkuun alussa 20 euroa hehtaarilta. Samalla tukiehtoja muutettiin niin, että jatkossa entistä useampi nuoren metsän hoitokohde voi saada tukea. Muutokset koskivat poistuman määrää ja poistettavien puiden kantoläpimittaa.

Kaupan ehdoissa sovitaan, saako ostaja hakea Kemera-tuen maksettavaksi itselleen vai maksaako Metsäkeskus sen suoraan maanomistajalle. Henri Mommon mukaan tarjous kannattaa aina pyytää niin, että tuen saa maanomistaja.

"Osa ostajista pienentää omaa riskiään sillä, että he pitävät Kemera-tuen itsellään. Silloin heidän ei tarvitse laskea puulle niin tiukkaa hintaa. Tarjouksia on kuitenkin helpompi vertailla, kun tuki ohjataan aina metsän omistajalle. Tällöin maanomistaja välttää myös sen riskin, että menettäisi rahaa, koska kertymä on arvioitu väärin."

Iivarinen on avannut metsään ajouran ja kasaa parhaillaan rankoja nipuksi sen viereen. Osakarsittu ranka näyttää nimensä mukaisesti vähän sinne päin karsitulta. Osassa rankoja ovat oksatkin kiinni.

"Tämän näköisestä metsästä korjataan yleensä osakarsittua rankaa. Periaatteessa rangat voisi korjata oksineenkin eli kokopuuna, mutta karsinta nopeuttaa rankojen kuivumista", Mommo sanoo.

Iivarisen työkone on varusteltu Moipu 300 F1 -kouralla, joka Mommon mukaan on tämäntyyppisille kohteille omiaan. Syöttävä ja giljotiinilla katkaiseva koura soveltuu yhtä hyvin joukkokäsittelyyn, jossa käsitellään useita puita samanaikaisesti, kuin integroituun korjuuseen, jossa korjataan samanaikaisesti aines- ja energiapuuta.

"Erilaisille energiapuukohteille soveltuu hieman erityyppinen kalusto. Jos on tarkoitus korjata pelkästään kokopuuta, käytössä on usein giljotiinikatkaiseva koura kaivinkonealustan kanssa. Järeämmillä energiapuukohteilla, joilta korjataan karsittua rankaa, käytetään sen sijaan sahakouraa."

Iivarinen harventaa metsän samaan tiheyteen, missä se olisi normaalin ensiharvennuksen jälkeen, eli noin tuhanteen runkoon hehtaarilla. Harvennus on tehtävä varoen, sillä pitkään ylitiheässä kasvanut puusto on altis lumi- ja tuulituhoille.

Suositusten mukaan hoidetussa metsässä ensiharvennusta seuraa noin 15 vuoden kuluttua väljennyshakkuu, jossa tukkipuuprosentti voi olla jo 20–40 prosenttia. Nyt metsä pitää jättää hieman suositusväljyyttä tiheämmäksi, joten seuraava harvennus tulee todennäköisesti eteen jo kymmenen vuoden kuluttua.

"Tavoite on, että metsässä tehdään yksi kuitupuuharvennus. Täällä niitä pitää tehdä kaksi, mikä suoraan sanottuna on typerä tapa kasvattaa metsää."

Metsä on aikanaan istutettu kuuselle, mutta hoidon puutteen vuoksi koivut ja muut lehtipuut ovat ottaneet ylivallan. Kuva: Hanne Manelius

Rangat saavat kuivua palstalla kesän yli. Syksyllä ne ajetaan tienvarteen, ja samalla kertynyt mottimäärä mitataan ajokoneen puntarilla. Muiden puutavaralajien kohdalla mittaus tapahtuu jo korjuun yhteydessä, mutta kapealäpimittaisen energiapuun kohdalla motomitta ei ole riittävän tarkka.

Energiapuun ostaja on entinen Jyväskylän Energia, nykyinen Alva-yhtiöt Oy. Yhtiön voimalaitokset sijaitsevat Jyväskylässä Keljonlahdessa ja Rauhalahdessa ja käyttävät polttoaineenaan joko pääasiassa tai yksinomaan puuta.

Ennen pakotteita Suomeen tuotiin vuosittain Venäjältä noin 2 miljoonaa kuutiometriä haketta. Määrä pitäisi nyt korvata suomalaisella puulla, mikä on Mommon mukaan suuri haaste.

"Energiapuuta ei juuri kannata kuljettaa sataa kilometriä kauemmas. Vaikein tilanne on Itä-Suomessa, missä moni voimalaitos on tähän asti toiminut venäläisellä hakkeella. Pelkäänpä, että ongelmat alkavat vasta realisoitua."

Kasvava kysyntä näkyy jo hinnoissa. Energiapuulle tyypillistä on se, että hinnat vaihtelevat paikkakunnittain, mutta paikoin energiapuusta on maksettu jopa kuitupuuta paremmin. Mommo arvelee, että hinta voi nousta jatkossakin.

"Kyllähän se siltä näyttää, että kuitu- ja energiapuu työntävät toisiaan. Onhan teollisuudella maksukykyä, ja jos näyttää siltä, että kuitukokoista puuta päätyy polttoon, myös kuidun hinnan on noustava ja energiapuun seurattava perässä."

Pitäisikö puuta polttaa?

Kotimaassa metsänomistajien etujärjestö ja metsäteollisuus ovat olleet asiasta eri linjoilla. Nyt myös EU:n ympäristövaliokunta on lisännyt lusikkansa soppaan linjaamalla, ettei puu jatkossa ole uusiutuvaa energiaa.

"On vaikea kuvitella, että ympäristövaliokunnan ehdotus menisi sellaisenaan läpi. Joku kompromissi pitää löytyä. On totta, että polttaminen vapauttaa puussa olevan hiilen hiilidioksidiksi ilmakehään, mutta kyse on kuitenkin eri kierrosta kuin vaikkapa kivihiilen kohdalla", Mommo sanoo.

"Oma kantani on se, että parempi on käyttää energiapuu hyväksi tällaisista kohteista, jotka ovat alun perin puuntuotantoon tarkoitettu, ja jättää ennemmin viimeiset vanhat metsät hakkaamatta."

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2022.