• Maastopalot ovat työllistäneet pelastuslaitoksia yöllä eri puolilla Suomea − sähköttä enää muutama tuhat asiakasta

    Monet maastopaloista syttyivät sähkölinjoille kaatuneista puista. Tuuli heikkenee torstaiksi, mutta maastopalovaroitus pysyy voimassa.
    Tuulenpuuskien sähkölinjoille kaatamat puut aiheuttivat runsaasti maastopaloja. Kuvituskuva. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.
    Tuulenpuuskien sähkölinjoille kaatamat puut aiheuttivat runsaasti maastopaloja. Kuvituskuva. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.  
    Metsä|Onnettomuudet
    23.4.202607:50
    STT

    Tuulenpuuskien sähkölinjoille kaatamat puut ja niiden aiheuttamat maastopalot työllistivät pelastuslaitoksia eri puolilla Suomea läpi torstain vastaisen yön.

    Maastopaloja sammutettiin myöhään keskiviikkoiltana sekä torstaina aamuyöllä ja aamulla muun muassa Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Etelä-Savossa ja Pohjois-Savossa.

    Kova ja puuskainen tuuli sekä maaston kuivuus ovat olleet otollinen yhdistelmä palojen leviämiselle. Merkittäviltä vahingoilta on kuitenkin pelastuslaitosten tiedon mukaan vältytty.

    Ilmatieteen laitos varoittaa vielä torstaina maastopalojen riskistä laajalti etelästä aina Rovaniemen korkeudelle asti.

    Pelastuslaitoksia pitivät kiireisinä myös vahingontorjuntatehtävät tuulenpuuskien ja tuulivahinkojen takia. Suuri osa näistä on ollut kaatuneiden puiden aiheuttamia tehtäviä. Henkilövahinkoja ei ole tullut tietoon.

    Puuskaiset tuulet aiheuttivat lisäksi sähkökatkoja, ja enimmillään kymmenettuhannet olivat keskiviikkona ilman sähköä. Torstaina aamulla Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan sähköttä oli enää muutama tuhatta asiakasta pääasiassa Keski- ja Itä-Suomessa.

    Keskiviikon aikana puhaltaneet tuulenpuuskat olivat voimakkaita, mutta myrskylukemiin ei ylletty keskituulen perusteella, Ilmatieteen laitokselta kerrottiin STT:lle.

    Torstai on Ilmatieteen laitoksen mukaan keskiviikkoa heikkotuulisempi, ja sää poutaantuu koko maassa.

    Päivällä voi tulla vielä jonkin verran tuulenpuuskia. Kovimmillaan tuulet yltyvät torstaina etelässä ja idässä, missä voidaan odottaa noin 15 metriä sekunnissa puhaltavia puuskia.

    Artikkelin aiheet
    maastopalot
    pelastuslaitos
    sähkökatkot
    Ilmatieteen laitos
    myrskyt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat