• Riski sairastua myyräkuumeeseen on koko maassa nyt pieni, sillä metsämyyriä ei juuri ole

    Myyräkuumetta esiintyy joka vuosi, mutta sairastumisten määrä on suoraan suhteessa metsämyyräkannan kokoon.
    Myyräkannat olivat keväällä 2018 alhaalla miltei kaikkialla Suomessa.
    Myyräkannat olivat keväällä 2018 alhaalla miltei kaikkialla Suomessa. Kuva: Lisse Tarnanen / VL-arkisto
    Metsä
    21.6.201812:29
    Elina Lampela

    Luonnonvarakeskuksen seurannat osoittavat, että myyräkannat olivat keväällä 2018 alhaalla miltei kaikkialla Suomessa. Talven jäljiltä taimituhojen todennäköisyys on pieni. Viime vuosikymmenen voimakkaat ja säännölliset kannanvaihtelut Suomen eteläpuoliskossa ovat muuttuneet tällä vuosikymmenellä epämääräisemmiksi ja vaikeammin ennustettaviksi.

    Syksyllä 2017 myyriä esiintyi Keski-Suomen pohjois- ja länsiosissa ja osin Pirkanmaalla kohtalaisen runsaasti. Näiden alueiden myyräkannat ovat kuitenkin romahtaneet talven aikana. Myyrätuhoista ei ole kantautunut tietoja, mutta metsänomistajan kannattaa käydä tarkistamassa taimikkonsa, koska peltomyyriä oli paikoin runsaasti. Muualla Suomessa myyräkannat olivat syksyllä alhaiset.

    Kevään 2018 seurannoissa alustavia merkkejä myyräkantojen toipumisesta todettiin Etelä-Pohjanmaalla, samoin Oulun ympäristössä ja Kainuussa. Näillä alueilla myyräkannat voivat olla kohtalaisen suuret syksyllä. Myyräkannat kasvavat kesän aikana todennäköisesti muuallakin maan eteläpuoliskossa, mutta eivät merkittävästi.

    Maan pohjoisosassa, varsinkin Metsä-Lapissa, myyräkannat olivat kesäkuun alussa hyvin alhaiset. Metsä-Lapissa kannat eivät ehdi nousemaan merkittävästi syksyyn mennessä. Ylä-Lapissa viime syksynä alkanut myyrien runsastuminen näyttää jatkuvan, ja siellä myyräkanta noussee voimakkaasti kesän aikana.

    Metsämyyrien vähäisen määrän vuoksi myyräkuumeriski kesän aikana on suurimmassa osassa Suomea alhainen. Myyräkuumetta esiintyy joka vuosi, mutta sairastumisten määrä on suoraan suhteessa metsämyyräkannan kokoon. Ensi talven myyräkuumeriskiä voi tarkemmin ennustaa vasta syksyn seurantapyyntien jälkeen.

    Artikkelin aiheet
    myyräkuume
    metsämyyrät
    Luonnonvarakeskus
    metsäkannat
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle