• Haaste käräjille oli suuri yllätys

    Tapio Walta (vas.) ja Tuomo Siponen muistelevat käräjäkokemustaan. Ei ollut hauskaa. Sami Karppinen
    Tapio Walta (vas.) ja Tuomo Siponen muistelevat käräjäkokemustaan. Ei ollut hauskaa. Sami Karppinen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Metsä
    8.2.201315:00
    REIJO VESTERINEN

    ”Oli melkoinen yllätys joutua käräjille, kun hankki tuontipolttoainetta korvaavaa energiapuuta liki 2 000 kiintokuutiota”, Kaskihake Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Siponen sanoo.

    Pahimmillaan tuomio metsärikoksesta olisi voinut olla kaksi vuotta vankeutta. Lisäksi syyttäjä vaati vastaajilta yli 20 000 euroa rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä.

    Siponen ja maanomistaja Tapio Walta olivat käräjillä metsäasioista ensimmäistä kertaa. Walta kertoo käräjien olleen kokemus sinänsä, salissa tuoli oli epämiellyttävä ja päivä pitkä.

    ”Säälin poikia, itse olin enemmän sivustaseuraaja.”

    Hän ja muut syytteestä vapautetut ovat hyvillään, ettei hakkuun tehnyttä metsäkoneurakoijaa vedetty juttuun mukaan.

    Metsäammattilaisten erilaisia mittaustuloksia Waltakin ihmettelee. Päteviä henkilöitä piti olla molemmin puolin.

    ”Metsäkeskuksen mittaajat eivät kutsuneet minua mukaan metsään missään vaiheessa.” Walta kävi yhden kuvion reunassa katselmustoimikunnan mukana.

    Vastaajakolmikko arvelee, että saamatta olevista kemeratuista riittää vielä vääntöä. Summa on noin 20 000 euroa.

    Wallan tila on ollut suvun hallussa 1700-luvulta alkaen. Metsään on tukeuduttu aina ja niin aiotaan tukeutua vastakin.

    Hakkuut suunnitellut Leevi Airaksinen on hoitanut tilan metsiä pitkään. Siposen Walta on oppinut tuntemaan luotettavana kumppanina.

    ”Energiapuun korjuu on hyvä asia, metsä tulee kerralla kuntoon. Tällä niemellä on hakattu riittävästi puuta maahan mätänemään”, Walta sanoo. Tilan rehevillä kasvupohjilla puun kasvua on vaikea estää.

    Siposen ja Airaksisen mielestä energiapuutakin voisi tietoisesti kasvattaa. Menetelmät ovat olleet tiedossa ainakin jo kymmenen vuotta.

    ”Taimikonhoidossa tuetaan kuitupuun tuottajaa energiapuun kustannuksella”, Airaksinen väittää. Hän esittää vaihtoehdon, jossa perinteinen taimikonhoito korvataan energiapuuharvennuksella 13–15 metrin valtapituudessa.

    Vuonna 2006 Tapio on julkaissut kirjasen Energiapuuta ainespuusta tinkimättä. Siinä todetaan, että nykyisin pienpuuhake tulee pääasiassa nuorista metsistä, joissa taimikonhoito on jäänyt tekemättä. Se ei riitä, jos Suomen ilmastotavoitteet aiotaan toteuttaa.

    Joissakin taimikoissa metsänomistajan kannattaa harkita aines- ja energiapuun yhdistettyä kasvatusta. Valinta on tehtävä taimikonhoitovaiheessa.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kaskihake Oy
    energiapuu
    metsärikos
    taimikonhoito
    käräjäoikeus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle