

Sarah Lindahl, 29, on toiveammatissaan raskaan ajoneuvon kuljettajana. Pyhärantalainen kuljettaa puutavaraa Kuljetus Saarivirta Oy:n ajoneuvoyhdistelmällä.
”Vaikka kävisin vielä mitä koulua tahansa, en usko löytäväni paremmin minulle sopivaa työtä. Nautin saadessani tehdä itsenäistä, vaihtelevaa ja monipuolista työtä, jossa maisema vaihtuu. On myös tärkeää, että aina voi oppia uutta. Se on todella motivoivaa.”
Miespuoliset työntekijät eivät ole kummeksuneet häntä, vaan ovat ottaneet ammattitaitoisen naisen hyvin vastaan. Muutama metsänomistaja on ollut hieman ihmeissään.
”Se on ymmärrettävää, sillä olen 150 senttiä pitkä, eli en mikään tavallinen puutavaraa kuormaava ja kuljettava rekkakuski”, Lindahl hymyilee.

Lindahlilta onnistuvat myös korjaustyöt. Hän on tehnyt niitä metsän siimeksessäkin.
”Olen vaihtanut esimerkiksi puutavaranosturin hydrauliikkaletkun 29 asteen pakkasessa. Silloin lujimmilla olivat kumihanskat, jotka menivät lopulta pakkasessa palasiksi. Hommaa tehdessä tuli kieltämättä päästeltyä voimasanojakin.”
”Olen myös nilkutellut rikkoontuneella renkaalla yöllä hallin suojaan vaihtamaan rengasta. Tien päällä on oltava valmiina kaikkeen ja kyettävä tekemään luovia ratkaisuja.”
Raskas kalusto on kiinnostanut Lindahlia pienestä tytöstä saakka. Lapsuudessa olivat mieluisia matkat naapurin maitorekan kyydissä.
”Isot autot kiehtoivat minua jo silloin, vaikka en osannut asiaa sillä tavalla ajatellakaan. Merkittävä vaikutin oli myös mahdollisuus päästä käymään jäätelötehtaalla ja saada maistiaisia.”
Peruskoulun jälkeen Lindahlin ei ollut tarkoitus lähteä logistiikka-alalle. Päämielenkiinto oli kosmetologin ammattia kohtaan.
”Arvosanani eivät riittäneet siihen. Lähdinkin vuodeksi merkonomiopintoihin, mutta ne eivät sujuneet.”

Hän päätti vaihtaa kaupallisen alan autoalan perustutkintoon, erikoistuen raskaaseen kalustoon.
”Tunsin alan olevan omani, sillä rekat kiehtoivat samaan tapaan kuin lapsuudessa. Olin myös viihtynyt jo varhain auton kyydissä, paikan vaihtuminen on tärkeää.”
Lindahl oli valmistuttuaan hetken työelämässä, kunnes aloitti logistiikka-alan opinnot. Hän teki koulutukseen liittyvän harjoittelun Kuljetus Saarivirta Oy:ssä, missä hän työskentelee edelleen.
”Sain firmassa heti alussa tärkeää oppia puutavaranosturin käytöstä. Siitä lähtien käytäntö ja kokeneemmat kuljettajat ovat olleet tärkeä apu. Vaihdan nykyäänkin tiiviisti kuulumisia muiden kuljettajien kanssa, annamme toisillemme neuvoja ja näkemyksiä.”

Hän on myöhemmin kouluttautunut myös liikenneopettajaksi.
”Teen niitä töitä ajoittain puutavarakuljetuksen ohessa Uudessakaupungissa ammattiopisto Novidalla.”
”Tien päällä on oltava valmiina kaikkeen ja kyettävä tekemään luovia ratkaisuja.” Sarah Lindahl
Lindahl kuljettaa puutavaraa sahoille, tehtaille sekä juniin. Haastavimmaksi osa-alueeksi hän nostaa ajamisen kapeilla metsäteillä, joissa on kiviä, juurakoita ja jyrkkiä mutkia.
”Minulla on käytössä jatkettava perävaunu, eli sen kanssa on edettävä suunnitelmallisesti. Pyrinkin tutkimaan hankalat paikat huolellisesti ottaen mukaan niiden tarjoaman opin.”
Teiden kunto ja kunnossapito huolestuttavat Lindahlia.
”Teiden kunto on heikohko, vaikka asfaltointitöitä toki tehdään. Eniten olen huolissani teiden talvikunnossapidosta. Kun joutuu luistelemaan peilijäällä, on selvää, että silloin leikitään ihmisten hengillä.”
Pyhärantalainen ei ole joutunut suurempiin vaaratilanteisiin. Usein vastaan tulee kuitenkin epämieluisaa liikennekäyttäytymistä.
”Sulkuviivat eivät merkitse kaikille mitään ohitustilanteissa. Varsin usein tulee myös vastaan autoilijoita, jotka ajavat hyvin lähellä keskiviivaa tai sen yli. Silloin mieleen hiipii pelko jopa vastaantulevan itsetuhoisista ajatuksista. Onneksi tällaista tekoa ei ole osunut kohdalleni.”
Vaikka Lindahl kuljettaa työkseen puuta, viihtyy hän metsässä vapaa-ajallakin.
”Mieli rauhoittuu ja rentoutuu metsässä liikkuessa. Metsä on minulle mieluisa ja tärkeä paikka.”
Puutavaran autokuljetuksen tutkinnon suorittajien määrä vaihtelee oppilaitoksittain. Oulussa pääpaikkaansa pitävän Koulutuskuntayhtymä OSAO:n koulutuspäällikkö Sauli Juurikka sanoo opiskelijatilanteen olleen linjalla jo pitkään hyvä.
”Meillä on kaluston puolesta mahdollisuus ottaa puutavaran autokuljetuksen koulutukseen kerrallaan kaksitoista henkeä. Ryhmä on ollut yleensä täynnä.”
Linja kiinnostaa myös naisia.
”Tämän hetken opiskelijoista naisia on viisi. Määrä vaihtelee kahdesta viiteen naisopiskelijan välillä. Kaikista opiskelijoista noin 75 prosenttia jää valmistumisen jälkeen alalle.”
Opiskelu tarjoaa laajaa oppia muun muassa puutavaranosturin käyttöön sekä toimintaan tehtailla ja terminaaleissa.
”Opiskelijat saavat myös opetusta ajoneuvoyhdistelmän kuljettamiseen eri keleissä niin maanteillä kuin metsäteillä, ajoneuvon huoltoon ja tarkistuksiin sekä ajoneuvon ja kuljetusketjun tietojärjestelmien käyttöön.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
