• Metsänomistajat ovat hakeneet metsityspalkkiota jo enemmän kuin valtio varasi siihen talousarviossa

    Hakemuksia on tullut 470 kappaletta ja ensimmäiset niistä hyväksytään huhtikuussa.
    Metsityspalkkio on kiinnostanut yli ministeriön odotusten, tukea on haettu jo enemmän kuin siihen on myöntövaltuutta.
    Metsityspalkkio on kiinnostanut yli ministeriön odotusten, tukea on haettu jo enemmän kuin siihen on myöntövaltuutta. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    31.3.202114:31
    Jarmo Palokallio

    Metsitystuen haku avautui maaliskuun alussa ja maanomistajat ovat hakeneet tukea erittäin vilkkaasti, kertoo metsäkeskus.

    Hakemuksia on tehty kuukauden aikana 470 kappaletta lähes 3 000 hehtaarin alalle. Hakemusten rahallinen arvo on 7,5 miljoonaa euroa, mikä näyttää jo tässä vaiheessa ylittävän Metsäkeskuksen hyväksymisvaltuudet.

    Valtion talousarviossa metsitystukiin on osoitettu 5,4 miljoonaa euroa. Maa- ja metsätalousministeriö selvittää parhaillaan mahdollisuuksia hyväksymisvaltuuden lisäämiseksi.

    Kun hyväksymisvaltuus ylittyy, jäävät tukihakemukset jonoon odottamaan siihen saakka, kunnes niiden hyväksyminen on taas mahdollista. Tukihakemuksia voi edelleen lähettää metsäkeskukseen normaalisti ja niitä otetaan käsittelyyn saapumisjärjestyksessä.

    "Ensimmäiset tukipäätökset metsäkeskuksessa päästään tekemään huhtikuun loppupuolella. Joutoalueiden metsitykset ovat vaativia, ja ne on perusteltua suunnitella huolellisesti", sanoo hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen.

    Eniten tukea on haettu Pohjois-Pohjanmaalla, yli miljoona euroa. Seuraavaksi eniten tuki on kiinnostanut Lapissa ja Etelä-Pohjanmaalla. Molemmissa maakunnissa hakemuksia on tehty liki 500 000 euron arvosta.

    Metsitystuen tavoitteena on vahvistaa hiilinieluja ja lisätä metsämaata. Tuki kannustaa maanomistajia istuttamaan joutoalueille uutta metsää. 

    Metsitystukea voi saada joutoalueelle, joka ei ole maatalousmaata eikä metsämaata. Metsitettävän alan tulee olla luontaisesti ja vesitaloudeltaan metsänkasvatukseen sopiva.

    Ely-keskukset antavat tukihakemuksista lausunnon, minkä jälkeen Metsäkeskus tekee tukipäätöksen ottaen huomioon ely-keskuksen lausunnon.

    Metsityksen voi aloittaa vasta sen jälkeen, kun on saanut Metsäkeskuksesta tukipäätöksen. Metsittämiselle on aikaa hakemuksen hyväksymistä seuraavan toisen kalenterivuoden loppuun saakka. Eli jos hakemus hyväksytään tänä keväänä, tulee metsitys tehdä vuoden 2023 loppuun mennessä.

    Artikkelin aiheet
    metsitystuki
    metsänomistus
    valtiontalous
    hiilinielu
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle