• Yksityismetsien tulot ennätyksellisen suuret – kysyntä kasvattaa puun hintaa

    Hakkuumäärä nousee tänä vuonna yli 10 miljoonaa kuutiometriä suuremmaksi kuin 2010-luvulla keskimäärin eli noin 67 miljoonaan kuutiometriin.
    PTT:n ennusteen mukaan harvennusleimikoiden kauppamäärät nousevat viime vuodesta.
    PTT:n ennusteen mukaan harvennusleimikoiden kauppamäärät nousevat viime vuodesta. Kuva: Pentti Vänskä / VL-arkisto
    Metsä
    2.10.201812:02
    Elina Lampela

    Pellervon taloustutkimuksen tänään julkaisemassa Metsäsektorin ennusteessa tarkastellaan puumarkkinoiden ja metsäteollisuuden lähiaikojen näkymiä. Ennusteen mukaan hyvä taloustilanne ja investoinnit lisäävät metsäteollisuuden puun käyttöä tänä vuonna. Tuontipuun käyttö kääntyy nousuun, ja kotimaan puukauppa- ja hakkuumäärät kasvavat jopa enemmän kuin puun käyttö.

    Kysynnän kasvu heijastuu selvästi nousevina puun hintoina. Yksityismetsien bruttokantorahatulot lisääntyvät lähes 16 prosenttia viime vuodesta ja yltävät ennätykselliseen 2,2 miljardiin euroon. Ensi vuonna hakkuiden ja puukaupan kehitys on maltillisempaa.

    Metsäteollisuuden puunkäytön lisäys pohjautuu tänä vuonna erityisesti sellun tuotannon nousuun, sillä Äänekosken biotuotelaitos ja UPM:n Kymin tehdas kasvattavat kuitupuun käyttöä. Hakkuumäärä nousee yli 10 miljoonaa kuutiometriä suuremmaksi kuin 2010-luvulla keskimäärin eli noin 67 miljoonaan kuutiometriin. Ensi vuonna puun käyttö lisääntyy edelleen hieman.

    Alkutalvena puukauppaan vaikuttivat hankalat korjuuolosuhteet, jotka aikaistivat yksityismetsien puukauppaa kesäkorjuukelpoisten leimikoiden osalta. Pystykauppamäärä kasvaa rajusti tänä vuonna alkuvuoden johdosta, vaikka loppuvuosi tasoittaakin kehitystä. Harvennusleimikoiden kauppamäärät nousevat viime vuodesta. Tänä vuonna täydentyneet puuvarastot rauhoittavat ensi vuoden puukaupan kasvua. Mäntytukin ja -kuidun kauppamäärät kasvavat enemmän kuin muilla puutavaralajeilla.

    Alkuvuoden puupulan ja lisääntyneen kysynnän aiheuttama kauppamäärien kasvu nostaa puun vuotuisia nimellisiä keskihintoja selvästi viime vuoden keskihinnoista. Männyn kasvava kysyntä sahatavaran vientimarkkinoilla on heijastunut tukin hintaan, mutta ei saa kurottua kuusitukin etumatkaa kiinni. Mäntytukin nimellinen vuotuinen keskihinta nousee viime vuoden keskihinnasta noin yhdeksän ja kuusitukin noin kymmenen prosenttia. Myös havukuitujen vuotuinen keskihinta nousee tänä vuonna 8–10 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    yksityismetsät
    puumarkkinat
    metsäteollisuus
    puun hinta
    Pellervon taloustutkimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle