
Metsäteollisuuden viime aikojen investoinnit lisäävät tuntuvasti puun käyttöä. Suomen puuhuollon kannalta ei riitä se, että puut saadaan metsästä tien varteen. Ne on saatava myös tietä pitkin eteenpäin tehtaalle.
Suomeen on muutaman viime vuosikymmenen aikana rakennettu noin 150 000 kilometriä metsäautoteitä. Ne muodostavat merkittävän tieverkon, sillä metsäautoteitä on liki puolet kaikista yksityisteistä. Koska tieverkko alkaa erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa olla melko kattava, metsäautotien peruskorjaus on huomattavasti yleisempää kuin uuden tien rakentaminen.
Ei ole lainkaan tavatonta, että metsäautotie on jäänyt heikolle hoidolle, kertoo erityisasiantuntija Kalle Kaartinen Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savosta.
”Hyväkuntoisia metsäautoteitä on harvassa”, Kaartinen muotoilee savolaisen diplomaattisesti.
Metsäautotiet on usein rakennettu erilaisten valtion myöntämien tukien kannustamana, mutta sen jälkeen ajan hammas on purrut. Harvakseltaan käytettävän tien hoito on saattanut unohtua kokonaan muutamaksi vuodeksi, jolloin rapistumisen kierre on päässyt alkuun.
”Tyypillistä on, että vesakko kasvaa tien molemmin puolin ja alkaa jo kaatua tielle”, Kaartinen kertoo.
Tien hoidosta vastaava tiekunta ei ole toiminut lainkaan, tai tiekuntaa ei alun perinkään ole perustettu. Huonolle hoidolle jäänyt tie on kulunut käytössä, ja tien runko on saattanut kärsiä vaurioita.
”Monessa tapauksessa tie on jäänyt ns. yhteiseksi, sillä aikoinaan tiekunnan perustaminen ei ollut pakollista. Jos näin on, hoitotoimista on vaikea sopia. Nykyisin jos tie rakennetaan tai korjataan Kemera-tuen turvin, tiekunnan perustaminen on pakollista.”
Kalle Kaartisen kuvailema tilanne oli myös Savonlinnassa sijaitsevalla Tursanlammen metsätiellä.
Reilun kahden kilometrin mittainen tie oli rakennettu 1980-luvun alkupuolella. Tien osakkaana on viisi omistajatahoa. Tiekuntaa ei ollut, ja joku osakkaista korjasi tietä aika ajoin, jos korjasi.
Tien huono kunto alkoi lopulta hirvittää, ja yksi osakas otti yhteyttä Kaartiseen pyytäen metsänhoitoyhdistystä selvittelemään tien kunnostamista.
Kalle Kaartinen tarttui ripeästi toimeen. Ensin hän selvitti puhelinkierroksella osakkaiden halukkuutta tieremonttiin. Koska kaikki osakkaat suhtautuivat myönteisesti hankkeeseen, päästiin heti kiinni varsinaiseen peruskunnostuksen suunnitteluun.
”Mietimme ensin tien kunnostusta Kemera-tuella, mutta nopeasti kävi selväksi, että kunnostus olisi näin toteutettuna paisunut aika tavalla”, Kaartinen kertoo.
Kemera-tuessa on tiukat ehdot esimerkiksi tien leveydelle, eikä reilun kolmenkymmenen vuoden takaisten ohjeiden mukaan rakennettu Tursanlammen tie täyttänyt kaikkia nykyvaatimuksia. Jos tukea mielittäisiin saada, olisi edessä ollut tien rungon ja sen myötä koko tiealueen leventäminen. Tämä taas olisi vaatinut Maanmittauslaitoksen tekemän tietoimituksen.
Tien leventäminen ei tietenkään ole pakollista, joten vaihtoehdoksi Kalle Kaartinen tarjosi osakkaille kokonaan omalla kustannuksella tehtyä tieremonttia. Hän ynnäili tiukan kustannusarvion, jolla tie saataisiin nykyajan puutavara-autojen vaatimaan kuntoon hyödyntäen vanhaa tielinjausta ja tien runkoa.
”Lopulta osakkaat päättivät esitykseni mukaan, että rahaa saa kulua enintään 15 000 euroa.”
Työ alkoi alkusyksystä 2016 tien reunapuiden poistolla. Lähtötilanne oli varsin karu, sillä tien varrelta hakattiin motolla liki 50 kuutiota kuitupuuta. Energiapuutakin kertyi kunnioitettava pino.
Seuraavaksi paikalle tuli kaivinkone, joka perkasi tien raviojat ja muotoili tien pinnan. Tie oli paikoin jo pahasti painunut ja kulunut käytössä.
”Henkilöautolla piti ajaa hyvin varovasti, ettei pohja ottaisi kiinni keskipenkkaan. Lanauskerrosta ei ollut lainkaan, ja maakiviä oli noussut tien rungosta pintaan”, Kaartinen muistelee.
Oman haasteensa toi tien puolivälissä ollut jyrkkä rinne ja sen alla olevan suon ylitys. Rinnettä loivennettiin niin paljon kuin pystyttiin, ja maata siirrettiin suon yli menevälle osuudelle tierungon korottamiseksi.
Loppusyksystä tie saatiin murskekerrosta vaille valmiiksi, ja sillä pystyttiin jo liikennöimään.
Varsinainen pintamurskeen ajo tehtiin seuraavana kesänä, kun muutamia kriittisiä paikkoja oli vielä korjailtu kaivinkonetyönä.
Tierungon korjauksen lisäksi tien varrelle rakennettiin kunnollinen kääntöpaikka puutavara-autoja varten. Aiemmin kääntöpaikka puuttui läpiajettavalta tieltä kokonaan, ja rekkaliikenne kulki ainoastaan yhteen suuntaan. Kääntöpaikan avulla tien varrella olevaa asuintaloa rasittanut raskas liikenne vähenee.
Tiukka kustannusarvio piti kutinsa. Lopputuloksena on edullinen, mutta nykyajan kaluston vaatimukset täyttävä tie.
”Kilometrihinnaksi tuli lopulta 6 800 euroa, mikä on varmasti edullisimmasta päästä”, Kaartinen kehaisee.
Budjetissa pysyttiin, kun tien leveyden lisäksi tingittiin hieman tielle ajetusta murskemäärästä. Pahimpiin paikkoihin saatiin kuitenkin nytkin kunnon kantava kerros ja kuivassa kangasmaastossa kulkeville osuuksillekin hyvä lanauskerros.
Mikäli kunnostus olisi tehty Kemera-tuen turvin, tuetusta hinnasta olisi tullut Kaartisen mukaan korkeampi.
”Kemera-rahoitteisten teiden kilometrihinnat liikkuvat keskimäärin 13 000–15 000 eurossa. Siihen voisi sitten saada nykytasolla 35 prosentin tuen.”
Tursanlammen tien ”niukkasbudjetilla” tehty remontti vaatii kuitenkin lähtökohdakseen jonkinlaisen aiemman tien, joka on aikanaan rakennettu oikein. Uutta tietä ei tällä hinnalla pysty tekemään edes kantavaan kangasmaastoon.
Yksimielisten omistajien lisäksi juohevasti sujunutta prosessia edesauttoi asiansa osaava urakoitsija.
”Tien kunnostuksen hoiti tuttu urakoitsija, jonka ammattitaitoon voi luottaa. Kun konemies on näin itseohjautuva, on työnjohtokin helppoa”, Kalle Kaartinen sanoo.
Metsäautoteiden kunnostusta jarruttaa monesti se, että metsäyhtiön ajatellaan kyllä korjaavan tien, jos se rikkoutuu puun ajossa.
”Näinhän tietysti on, mutta ei yhtiön tarvitse korjata tietä sen parempaan kuntoon kuin se oli puun korjuun alkaessa.”
Kaartinen huomauttaa, että puukaupan käydessä hyvin on myös hyvä aika investoida tieverkkoon.
”Puukaupoista saadaan rahaa myös tien korjaukseen, ja kuluthan voi vähentää verotuksessa.”
Kunnollinen tie varmistaa omalta osaltaan puun hyvän menekin kaikkina aikoina, muistuttaa Kaartinen.
”Nyt eletään niitä aikoja puumarkkinoilla, että puut haetaan melkein mistä vain, mutta ennen pitkää tulee taas laskusuhdanne. Silloin hyvän tien varrella oleva leimikko on varmasti etusijalla.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2018.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
