• Metsäalan termejä käytetään kirjavasti – tänä vuonna verkossa julkaistaan metsäsanasto kaikkien käytettäväksi

    Metsäalan sanastotyössä tuotetaan tuhansille metsäalan käsitteille määritelmät.
    Kuluvan vuoden aikana sanastotyössä keskitytään erityisesti metsänhoitosuositusten termistöön.
    Kuluvan vuoden aikana sanastotyössä keskitytään erityisesti metsänhoitosuositusten termistöön. Kuva: Timo Aalto
    Metsä
    19.2.202012:47
    Elina Lampela

    Metsäalan sanastotyössä koostetaan metsäalan keskeinen ammattisanasto, josta on hyötyä metsäalan viestinnässä ja alan tietojärjestelmien sekä tietopalveluiden kehittämistyössä.

    Metsäalan käsitteiden kirkastaminen hyödyttää myös metsänomistajaa erilaisissa palvelutilanteissa. Kun asioista puhutaan samoilla termeillä, keskinäinen ymmärrys paranee ja yhteistyö helpottuu.

    ”Metsäalan termeistä esimerkiksi varhaishoitoa, raivausta, perkausta, taimikon hoitoa, nuoren metsän hoitoa ja pienpuun korjuuta käytetään metsäalalla kirjavasti. Varsinkin aloitteleville metsänomistajille metsätermistö aiheuttaa usein ihmetystä ja hämminkiä”, sanoo metsänomistajapalveluiden asiantuntija Kaisa Laitinen Suomen metsäkeskuksesta.

    Metsäalan sanastotyössä tuotetaan tuhansille metsäalan käsitteille määritelmät sekä havainnollistetaan kaavioilla eri käsitteiden välisiä suhteita. Työn lopputuloksena syntyy sähköinen metsäsanasto, joka julkaistaan tämän vuoden aikana Suomi.fi-verkkosivujen alla osoitteessa yhteentoimiva.suomi.fi. Sanasto on avoimesti kaikkien hyödynnettävissä.

    Metsäalan sanastot -projektissa ovat mukana Metsäkeskuksen lisäksi Helsingin yliopiston Suomalais-venäläisen metsäsanakirjan koostanut tutkijaryhmä, Tapio Oy:n metsänhoitosuositusten digitalisointihanke sekä Digi- ja väestötietovirasto.

    Artikkelin aiheet
    metsäsanasto
    Metsäkeskus
    metsäviestintä
    terminologia
    tietopalvelut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle