• Rahoituksen tiukkuusjarruttaa laajennuksia

    Metsä
    14.10.201316:00
    Juha Kaihlanen

    Rahoituksen vaikeutuminen jarruttaa yhä useamman lämpöyrityksen laajentumista.

    Lämpöyritystoiminta vaatii suuria investointeja, jotka tehdään yleensä velkarahalla. Viimeksi kuluneen vuoden aikana pankit ovat tiukentaneet lainaehtoja entisestään.

    Nokialla ja Ylöjärvellä toimivan Puuwatti Oy:n toimitusjohtajan Veli-Matti Alasen mukaan kysyntää toiminnan laajentamiselle olisi.

    Rahoituksen saanti on kuitenkin pullonkaula investoinneille.

    ”Jos olisi paukkuja, niin kaksinkertaistaisimme toiminnan”, Alanen sanoo.

    Pankeista on entistä vaikeampi saada lainaa, kun pankkien vakavaraisuussäännöt ovat kiristyneet. Vaatimukset asiakkaan oman rahoituksen osuudesta ovat kasvaneet ja laina-ajat lyhentyneet.

    Erityisen hankalaa on rahoituksen saanti lämpöyrityksen kaltaiseen paljon pääomaa vaativaan liiketoimintaan, jossa lainan takaisin maksun aika on pitkä.

    Puuwatti on hyvin kannattava yritys. Liikevaihtoa kertyi viime vuonna noin 650 000 euroa ja liiketulosta 83 000 euroa, yli 12 prosenttia liikevaihdosta.

    Velkakuorma on kuitenkin suuri. Yhtiön perustamisinvestoinnit olivat 1,5 miljoonaa euroa, joten velan maksua riittää monta vuotta.

    ”Tällaisella velkapääomalla prosenttiyksikön muutos koroissa merkitsee vuodessa 10 000 euroa, mikä on voitosta pois.”

    Puuwatilla on Ylöjärvellä kahden megawatin ja Nokian Linnavuoressa 1,5 megawatin lämpökattila.

    Ylöjärven teollisuusalueella toimiva Puuwatin laitos tuottaa lämmön 17 yritykselle. Nokialla asiakkaina on asuintaloja.

    Metsähaketta ja kierrätyspuuta kattiloissa palaa vuodessa 15 000 irtokuutiometriä, mikä on noin 6 000 kiintokuutiometriä.

    JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rahoitus
    investoinnit
    lampoenergia
    Puuwatti Oy
    pankkien lainaehdot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle