Kaikkien puutavaralajien hinnat nousivat viime vuonna poikkeuksellisen korkeiksi. Luonnonvarakeskuksen (Luke) puukauppatilastojen perusteella kuitupuun hinnat kohosivat eniten. Metsähakkeen raaka-aineeksi hankitun energiapuun hinnat ja määrät olivat korkeimmat koskaan tilastoidut.
Pystykaupoissa kuusikuidun keskimääräinen hinta ylitti kesäkuussa 34 euroa, ja koko vuoden keskimääräinen hinta kohosi 32,7 euroon kuutiometriltä. Koivu- ja mäntykuitupuun hinnat olivat pari euroa matalammalla. Mäntykuitupuun keskihinta ylitti edellisen vuoden lukemat reaalisesti 20 prosentilla, ja muilla kuitupuilla nousu oli lähes yhtä iso, Luke kertoo tiedotteessa.
Hankintakaupoissa kuusikuitupuun kuukausihinnat nousivat korkeimmillaan lähes 54 euroon, koivun ja männyn noin 53 euroon. Koko vuoden keskimääräiset hinnat jäivät noin kolme euroa huippuhintoja alemmaksi. Se tarkoitti puulajeittain 8–11 prosentin reaalista nousua.
"Kuusikuidun pystykaupoissa vuosihinnat olivat edellisen kerran näin korkeita vuonna 2007. Männyn osalta saa mennä vuoteen 1990 ja koivulla 1980-luvun alkuun", kertoo yliaktuaari Jukka Torvelainen Lukesta.
Myös tukkien hinnat nousivat, mutta vähemmän kuin kuitupuun.
Kuusitukin keskihinta nousi pystykaupoissa 6 prosenttia 80,5 euroon ja mäntytukin 7 prosenttia 77,2 euroon. Havutukkien hinnat nousivat myös hankintakaupoissa, mutta vähemmän. Tukkien reaalihinnat olivat edellisen kerran näin korkealla vuosina 2007 ja 2008.
Vuosi 2024 oli poikkeuksellisen vilkas puukauppavuosi. Edellisvuoteen verrattuna teollisuuspuun ostomäärä lisääntyi 18 prosenttia. Kokonaismäärä nousi tilastointihistorian toiseksi suurimmaksi.
Kaikkia puutavaralajeja ostettiin enemmän kuin edellisenä vuonna. Tukkipuun kauppa kasvoi 19 prosenttia.
Energiapuun hinnat alkoivat kohota nopeasti vuonna 2022, ja nousu jatkui myös vuonna 2024. Hinnat kohosivat eniten pystykaupoissa, joissa karsitun energiapuun keskihinta nousi edellisvuodesta 27 prosenttia 25 euroon kuutiolta ja latvusmassan hinta 43 prosenttia lähes 11 euroon. Vuonna 2014 aloitetussa tilastossa ei ole koskaan ollut näin korkeita energiapuun reaalisia hintoja, Luke kertoo.
Myös ostetun energiapuun kokonaismäärä oli suurin koskaan tilastoitu. Se ylitti edellisen vuoden lukemat neljänneksellä.
Vuonna 2024 ostetusta energiapuusta oli latvusmassaa puolet ja karsittua rankaa kolmannes. Loppu oli lähes kokonaan karsimatonta kokopuuta, sillä kantojen energiakäyttö on vähäistä.
Tilastoitavat puukauppatiedot kattavat noin 90 prosenttia yksityismetsistä ostetusta teollisuuspuusta ja puolet energiapuusta. Mainitut hintamuutokset ovat reaalisia.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
