• Susien alkuvuoden aikana aiheuttamat porovahingot ovat jo tuplaantuneet edellisvuosiin verrattuna

    Sudet tappavat kesäaikaan yleensä erityisesti vasoja, joista vain harva löydetään vahingon toteamista varten.
    Poroja tunturissa.
    Poroja tunturissa. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Erä
    8.8.202512:47
    Eija Vallinheimo

    Riistavahingot.fi-sivuston mukaan sudet ovat aiheuttaneet porovahinkoja on alkuvuoden aikana jo noin 900. Vahingoista 500 on tapahtunut kesäkuun ensimmäisen päivän jälkeen. Susien aiheuttamien vahinkojen kustannukset nousevat jo noin 1,3 miljoonaan euroon. Viime vuonna samana ajanjaksona vahinkoja oli aiheutunut noin 400.

    Ylen uutisen mukaan sudet ovat tappaneet poikkeuksellisen paljon poroja Pudasjärven alueella viimeisten viikkojen aikana. Poromiesten mukaan alueella liikkuu ainakin kaksi sutta.

    ”Toinen susista on nimetty tappajasudeksi, koska se on tappanut vaatimen ja syönyt vain sen nisät ja jättänyt vasan eloon”, kertoo Pudasjärven paliskunnan poroisäntä Markus Jaurun Ylen haastattelussa.

    Jaurun kertoo, että eniten tuhoa on aiheutunut heinäkuun lopun ja elokuun alun välisenä aikana, jolloin sudet tappoivat Pudasjärven ja Pintamon paliskunnan alueella 53 poroa, joista 49 oli imettäviä vaatimia.

    Suomen riistakeskuksen Harri Norberg arvioi, että tilanne on erikoinen siinä suhteessa, että sudet ovat tappaneet vasojen sijasta juuri vaatimia.

    ”Näin niiden vasat jäävät orvoiksi. Vasoilla on kuitenkin varsin heikko selviytymisennuste, kun emä menetetään näin varhaisessa vaiheessa”, Norberg sanoo.

    Vain harva suden tappama poronvasa löydetään vahingon toteamista varten.

    Suomen riistakeskuksesta kerrotaan, että poronhoitoalueella on poikkeusluvilla ammuttu tämän vuoden aikana 13 sutta. Vahinkojen kasvu ei näy poikkeusluvalla saatujen susien määrässä.

    ”Poikkeuslupien nojalla ammuttujen susien määrän suhteen ei ole tahdissa havaittavissa kiihtymistä, vaikka poikkeuslupia on tälläkin hetkellä voimassa poronhoitoalueella yhteensä 10 sudelle. Tämä johtuu siitä, että kesäaikana sudenpyynti on erittäin haastavaa”, Norberg toteaa.

    ”Kesäaikana sudenpyynti on erittäin haastavaa.”

    Harri Norberg

    Susia on ammuttu tammikuussa kaksi (Kuusamo ja Pudasjärvi), maaliskuussa kaksi (Utajärvi ja Kuusamo), huhtikuussa kaksi (Sodankylä ja Inari), toukokuussa viisi (Salla, Kuusamo 3 ja Inari) ja elokuussa kaksi (Kuusamo ja Rovaniemi). Kesä–heinäkuussa ei ole siis ammuttu yhtään sutta.

    ”Pidemmässä juoksussa tilastollisesti poronhoitoalueella poikkeusluvin ammutut sudet on saatu saaliiksi yli 70 prosenttisesti loka–joulukuun aikana.”

    Tutkijat arvioivat, että poronhoitoalueelle tulevien susien määrä on kasvanut Venäjän puolelta tulevien yksilöiden myötä. Eniten vahinkoja tapahtuu itäisellä poronhoitoalueella aivan rajan tuntumassa.

    Yle: Sudet raatelivat Pudasjärvellä 53 poroa kahden viikon aikana – vasoja on jäänyt kymmenittäin orvoiksi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle