• Metsähallitus jatkoi uittoa seitsemän vuoden tauon jälkeen: Vesiteitse kulkee kesällä useita kymmeniä tuhansia motteja puuta

    Hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävä ilmasto-ohjelma kannusti Metsähallitusta jatkamaan pitkille kuljetusmatkoille sopivaa uittoa.
    Metsähallituksen ensimmäiset uittoniput laskettiin veteen viime tiistaina Kuokkastenkosken pudotuspaikalla Nurmeksessa.
    Metsähallituksen ensimmäiset uittoniput laskettiin veteen viime tiistaina Kuokkastenkosken pudotuspaikalla Nurmeksessa. Kuva: Jouni Karjalainen/Metsähallitus
    Metsä|Metsäteollisuus
    4.7.202212:32
    Anni-Sofia Hoppi

    Metsähallitus aloitti puiden uittamisen seitsemän vuoden tauon jälkeen.

    Sidottujen nippujen pudottaminen veteen käynnistyi kesäkuun lopussa. Niput yhdistetään pudottamisen jälkeen lautaksi, jota hinaaja vetää pitkin vesistöjä heinä–elokuun vaihteessa.

    Puita uitetaan kesällä Iisalmen Peltosalmen ja Nurmeksen Kuokkastenkosken pudotuspaikoilta.

    ”Puut matkaavat hinaajan perässä reilun viikon ajan noin 400 kilometrin matkan vesistöjä pitkin Kymenlaakson suuntaan. Uitamme tänä kesänä useita kymmeniä tuhansia motteja puuta”, kertoo Metsähallitus Metsätalous Oy:n asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen tiedotteessa.

    Päästö- ja kustannustehokas uittaminen soveltuu etenkin pitkille kuljetusmatkoille.

    Hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävä Metsähallituksen ilmasto-ohjelma kannusti jatkamaan uittoa.

    Puun korjuu ja kuljetus ovat isoimmat päästölähteet, minkä vuoksi logistiikan ja operaatioiden kehittäminen on tehokas tapa pienentää hiilijalanjälkeä.

    ”Tuoreimpina kehitystyön alla ovat olleet biokaasulla ja uusiutuvalla dieselillä kulkevat puutavarayhdistelmät sekä isot puutavara-autot (HCT) ja pitkät junakuljetukset (LHT). Uitto monipuolistaa tätä ympäristöystävällisten kuljetusmuotojen joukkoa”, kertoo Kääriäinen.

    Lue myös:

    UPM lisää uittomäärää, kun puun tuonti Venäjältä loppui – Katso video, kuinka nippulauttaa kootaan

    Hinaaja Olli jumpsuttaa yhä Saimaalla kilometrin puulauttaa kiskoen – ikiaikaisella uitolla on pörssiyhtiölle yllättäviä etuja

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa