• TE: S-pankin metsärahasto oli voimakkaasti tappiollinen

    Rahaston salkunhoitajan mukaan tappio ei johdu puun hinnan laskusta.
    S-Pankki Metsä -rahaston vuoden tuotto oli 13 prosenttia tappiollinen.
    S-Pankki Metsä -rahaston vuoden tuotto oli 13 prosenttia tappiollinen.  Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Talous
    23.1.202609:45
    Henrik Hohteri

    S-Pankin metsärahasto S-Pankki Metsä on tehnyt vuodessa 13 prosentin tappiot samaan aikaan, kun moni muu metsärahasto on tehnyt muutaman prosentin voittoa, kertoo Talouselämä.

    S-Pankki Metsän salkunhoitaja Timo Hakulinen perustelee tappiota korkotason muutoksella. Lisäksi metsäkiinteistöjen hinnat laskivat verrokkikauppojen perusteella.

    Rahaston arvostukseen vaikuttava tuottovaatimus kiristyi viime vuonna korkojen nousun seurauksena, Hakulinen kertoo lehdelle.

    Markkinakorot laskivat viime vuonna, mutta rahaston koronlaskennassa ratkaisevaa oli Hakulisen mukaan valtionlainakorkojen kehitys. Ne eivät laskeneet.

    Sijoittajat haluavat metsärahastolta ”riskittömänä korkotuottona” miellettyä pitkäaikaista valtionlainaa parempaa tuottoa. Suomen valtion 10-vuotisen lainan korko on Hakulisen mukaan 3,3 prosenttia.

    Talouselämän vertailemat muut rahastot eivät olleet tappiollisia, koska rahastojen arvostusmenetelmät poikkeavat toisistaan.

    Puun hintamuutokset vaikuttavat rahastojen tuottoon viiveellä. S-rahasto käyttää viiden vuoden keskihintoja.

    Talouselämän uutinen

    Artikkelin aiheet
    metsärahastot
    S-Pankki Metsä
    Timo Hakulinen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio