• Polttopuiden vakuuttaminen varkauksien varalta on nyt monen mielessä – vakuutusyhtiö varoittaa näistä säilytystavoista

    Mökeiltä varastetaan vakuutusyhtiö Ifin tilastojen perusteella eniten veneitä ja työkaluja.
    Polttopuut kannattaa suojata lukolla, sillä vakuutusyhtiö Ifin tilastojen mukaan mökeillä tapahtuu vuosittain polttopuuvarkauksia. Useimmiten varkaiden matkaan lähtee pihalta kuitenkin grilli tai polkupyörä.
    Polttopuut kannattaa suojata lukolla, sillä vakuutusyhtiö Ifin tilastojen mukaan mökeillä tapahtuu vuosittain polttopuuvarkauksia. Useimmiten varkaiden matkaan lähtee pihalta kuitenkin grilli tai polkupyörä.  Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsäenergia
    4.10.202213:04
    Anni-Sofia Hoppi

    Moni on hankkinut tänä syksynä polttopuuta aiempia vuosia enemmän kotiin ja mökille.

    Polttopuiden vakuuttamisesta tulee säännöllisesti kysymyksiä, kertoo vakuutusyhtiö If.

    Suomessa polttopuiden vakuuttamiseen liittyvät kyselyt eivät ole kuitenkaan vakuutusyhtiön mukaan merkittävästi lisääntyneet. Tanskassa asiakkaiden huoli näkyy sen sijaan lisääntyneinä yhteydenottoina.

    Ifin tilastojen mukaan polttopuuvarkaudet ovat harvinaisia. Varkauksia tapahtuu kuitenkin vuosittain, ja niitä korvataan koti- ja mökkivakuutuksista.

    Varkauksien välttämiseksi halkopinojen säilytyspaikka kannattaa valita tarkoin.

    ”Ihanteellista on tietysti pitää polttopuut lukkojen takana. Joka tapauksessa If suosittelee säilyttämään polttopuut vakuutuspaikassa eli kodin tai mökin läheisyydessä”, neuvoo Ifin omaisuusvakuutusten vakuutuspäällikkö Ismo Ruokoselkä tiedotteessa.

    ”Ei esimerkiksi niin, että niitä haetaan pidemmältä metsänreunasta aina tarvittaessa.”

    Helposti syttyvää materiaalia ei tule säilyttää ullakolla, kellarissa, rakennuksen alla tai sen välittömässä läheisyydessä niin, että siitä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara tai että tulipalon sammuttaminen vaikeutuu. Näin sanoo pelastuslaki.

    Vakuutusyhtiö on samoilla linjoilla. Lisäksi se ei suosittele polttopuiden säilyttämistä tiloissa, missä säilytetään ajoneuvoja tai ladataan niitä.

    "Jos polttopuun säilyttämisellä on vaikutusta palon syttymiseen tai leviämiseen, sillä voi olla vaikutusta korvauksen määrään. Nämä arvioidaan aina tapauskohtaisesti”, Ruokoselkä selventää.

    Mökkivarkauksia ilmoitetaan vakuutusyhtiöille eniten touko-kesäkuussa.

    Varkauksia tapahtuu ympäri vuoden, mutta syksyn tai talven aikana tehdyt tihutyöt paljastuvat usein vasta keväällä, kun kesämökille mennään ensimmäistä kertaa keväällä. Varkauden ajankohtaa voi olla siksi vaikea päätellä.

    "Elektroniikkaa varastetaan nykyään verrattain vähän. Sisätiloista varastetaan myös alkoholia ja keittiötarvikkeita. Pihalta varkaiden mukaan saattaa lähteä grilli tai polkupyörä. Muutamia kiukaitakin ovat varkaat vieneet vuosien varrella”, kertoo Ruokoselkä.

    Lisää aiheesta
    • Tämä vuosia perheen mökin ovenpielessä ollut tiedote varkaille kertoo, ettei murtautuminen kannata vähäisen saalin takia. Toistaiseksi viesti on tehonnut, eikä paikkoja ole rikottu ja sotkettu.

      Tiesitkö, ettei mökkisaunasi välttämättä olekaan vakuutettu päärakennuksen tavoin? Katso tästä kolme vinkkiä mökkivarkaiden varalta

    • Mökkimurtautujien perinteisiin suosikkeihin lukeutuvat esimerkiksi perämoottorit, työkalut ja erilainen elektroniikka. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

      Mökki kannattaa tyhjentää kesän päätteeksi arvotavarasta – muuten sen voi tehdä varas

    • LähiTapiola ehdottaa polkupyörien rekisteröintiä, mikä tekisi niiden varastamisesta ja edelleen myynnistä vaikeampaa.

      Autot | Vakuutusyhtiö ehdottaa polkupyörien rekisteröintiä varkauksien hillitsemiseksi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle