• MTK: Byrokratian purkuun syytä ryhtyä myös EU:ssa

    Hallitus haluaa ponnekkaasti purkaa normeja ja turhaa byrokratiaa. Vaikka positiivisia avauksia on odotettavissa, riittää metsätalouden puolella vielä työsarkaa.
    Metsä
    9.8.201514:30
    Laura Nikinmaa

    Hallitus haluaa ponnekkaasti purkaa normeja ja turhaa byrokratiaa. Kesän aikana julkisuuteen onkin tihkunut positiivisia avauksia purkutalkoista esimerkiksi rakentamisen suhteen. Metsätaloudessa ja metsälakien uusimisessa hallinnon keventäminen on ollut yksi keskeinen tavoite, mutta metsätaloudenkin puolella on edelleen työsarkaa, sanoi MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen Mhy Kangasniemi-Pieksämäen Rantakalaa ja metsäasiaa -tilaisuudessa..

    Myös metsätaloudessa tarvitaan hallinnollisen taakan keventämistä ja lupa- ja valitusprosessien yksinkertaistamista.

    "Nykytilanteessa järjettömintä on se, että viranomaisilla on mahdollisuus valittaa toistensa antamista luvista ja näin käsittelyajat venyvät ja kustannuksetelinkeinoille juoksevat", tuskaili Hakkarainen.

    Byrokratian purkutavoitteen tulee koskea kotimaan lisäksi myös ja erityisesti EU-politiikkaa. Vaikka komissio on asettanut byrokratian purkamisen myös EU:n tavoitteeksi, välillä näyttää, että ollaan menossa täsmälleen päinvastaiseen suuntaan. Viimeisimpänä hyvänä huonona esimerkkinä on EU-parlamentin heinäkuussa hyväksymä kiertotalousmietintö.

    "Kiertotalous on sinänsä hyvä ja kannatettava asia. Mutta parlamentin mukaan yksi keskeisistä keinoista kierotalouden edistämiseksi biomassojen, kuten puun, osalta on hierarkiakäyttö. Eli, että puuta saataisiin käyttää ainoastaan hallinnollisesti määriteltyihin arvokkaisiin tarkoituksiin, mutta ei vähäarvoiseen käyttöön. Ja tässä yhteydessä siis esimerkiksi vessapaperi on arvokas tarkoitus mutta biodiesel ei", kärjistää Hakkarainen.

    "Tällainen ajattelu lainsäädäntöön vietynä aiheuttaisi automaattisesti massiivisesti ylimääräistä byrokratiaa, erityisesti metsänomistajille. Lisäksi jos materiaalit lukitaan keskusjohtoisesti vain tiettyihin käyttötarkoituksiin, hidastaa se innovaatioita ja uuden luomista. Tähän meillä ei todellakaan ole varaa!"

    Artikkelin aiheet
    byrokratian purku
    metsätalous
    Euroopan unioni
    kiertotalous
    MTK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle