• Maanmuokkauskin voi olla ojitus

    Metsä
    18.12.201315:00
    Henrik Hohteri

    Elykeskusten välinen työryhmä on yhtenäistämässä vesilain tulkintaa ojitusten ilmoitusvelvollisuudesta.

    Kunnostus- ja uudisojitusten ohella myös ojitusmätästys ja naveromätästys vaativat ojitusilmoituksen, jos vettä johdetaan pois muokattavalta alueelta.

    ”Jos alueelta kaivetaan vesiyhteys esimerkiksi olemassa olevaan ojaan, navero- ja ojitusmätästyksestä pitää ilmoittaa”, linjaa työryhmän puheenjohtajana toimiva ylitarkastaja Arto Paananen Pirkanmaan elykeskuksesta.

    Elykeskukset laskevat alle viiden hehtaarin yksittäisen metsäkappaleen ojittamisen pienehköksi, jota ei tarvitse ilmoittaa. Jos pieniä alueita on useita lähekkäin tai samalla valuma-alueella, ilmoitus pitää kuitenkin tehdä.

    Ilmoitusvelvollisuudella pyritään ehkäisemään sitä, että ojittaja päätyy pilaamaan vesistöjä. Elykeskus voi ilmoituksen vastaanotettuaan ehdottaa muutoksia vesiensuojelusuunnitelmaan tai päättää, että ojitus tarvitsee aluehallintoviranomaisen luvan.

    Elykeskukset arvioivat vesiensuojelurakenteita samojen, metsätalouden kehittämiskeskus Tapion suositusten valossa, joita käytetään myös metsätalouden piirissä.

    Elykeskuksella on 60 vuorokautta aikaa reagoida ojitusilmoitukseen. Ojittajalle on varminta suunnitella hanke niin, että määräajan umpeutumista ehditään odottaa.

    ”Vastuu on ojittajalla joka tapauksessa”, Paananen korostaa. ”Ilmoitus ei poista sitä.”

    Kuntien ja kuntalaisten iloksi ojitusilmoitus annetaan kuntiin tiedoksi. Ennen nykyistä vesilakia tieto ojituksista ei ole liikkunut etukäteen.

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ojitus
    maanmuokkaus
    vesilaki
    Elykeskus
    vesiensuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle