• Video: Juhani Kuoppalaa ei haittaa, vaikka metsästä saatava tilipussi pienenee monimuotoisuuden ylläpitämisen takia: "Minulle se on arvokkaampi tällaisena"

    Nykyään ymmärretään, että riistalle elinkelpoisen elinympäristön säilyttäminen ei syö metsätiliä liikaa, jos ollenkaan.
    Metsä
    6.11.201920:00
    Matti Tuominen

    Kanalintulaskennat ovat tänä syksynä tuottaneet iloisia tuloksia eri puolilla maata. Toki on selvää, että tilanne vaihtelee sään ja muiden tekijöiden vaikutuksesta voimakkaasti vuodesta toiseen.

    Esimerkiksi metsätaloudessa otetaan silti eläinten tarpeet entistä paremmin huomioon. Nykyään ymmärretään, että riistalle elinkelpoisen elinympäristön säilyttäminen ei syö metsätiliä liikaa, jos ollenkaan.

    Jahtikuksa oli mukana Metsähallituksen metson soitimen tarkistuksella. Metson aktiiviset soidinpaikat tunnetaan ja ne vaikuttavat metsätöihin.

    "Tiedossamme olevien metson soidinalueiden lähellä ei tehdä kuin pieniä aukkoja", Metsähallituksen metsänhoitoesimies Panu Kukkonen kertoo videolla.

    Monimuotoisuuden ylläpitäminen korostuu myös yhä useamman yksityisen metsänomistajan hakkuusuunnitelmissa riippumatta siitä, onko hän metsästäjä vai ei.

    "Jos mentäisiin talousoppien mukaan, tämäkin kuusikko hakattaisiin aukeaksi. Mutta minulle se on arvokkaampi tällaisena", Kauhajoella asuva metsänomistaja ja metsästäjä Juhani Kuoppala sanoo.

    Hänen mukaansa metsästä koituva tilipussi voi olla vähän pienempi, kun saa hyvän mielen siitä että säilyttää metsän kauniina metsän näköisenä.

    Toimittaja: Olli Kangas

    Kuvaaja: Olli Kangas

    Leikkaaja: Olli Kangas ja Seppo Ahava

    Artikkelin aiheet
    metsänomistus
    monimuotoisuus
    metsätalous
    riista
    Metsähallitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle