• Tuontiruualle määrättävä samat kriteerit, EU:n metsävaltaa rajoitettava – näin ehdokkaat vastaavat MT:n vaalikoneessa

    Maaseudun Tulevaisuuden vaalikoneessa ehdokkailta kysytään myös esimerkiksi maataloustukien tasosta ja ympäristövaatimuksista.
    Kuva: Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia, Jukka-Pekka Flander / SDP, Sanne Katainen, Johannes Tervo, Getty Images/iStockphoto/AlxeyPnferov, koonnut: Aatu Jaakkola
    Metsä|Politiikka
    16.5.202416:15
    Hermanni Härkönen

    Lähes kaikki kesäkuun EU-vaaleissa Suomen edustajiksi ehdolla olevat tahtovat, että EU säätäisi lailla unionin ulkopuolelta tuotavan ruuan tuotantovaatimukset samanalaisiksi, kuin mitä ne ovat unionin sisällä.

    Vastaus selviää Maaseudun Tulevaisuuden vaalikoneesta, joka on toteutettu yhteistyössä Ylen kanssa. MT kysyi ehdokkailta tuontiruuan kriteereistä ja siitä, tulisiko EU:n metsävaltaa rahoittaa.

    Tasan puolet ehdokkaista oli täysin samaa mieltä siitä, että alemmin vaatimuksin tuotetun ruuan tuonti tulisi kieltää. Väitteen kanssa samaa mieltä oli 38 prosenttia vastanneista. Kolme prosenttia vastanneista ei kerro kantaansa.

    Tähän mennessä vastanneista ehdokkaista vain neljä (kaksi prosenttia) on väitteen kanssa täysin eri mieltä ja kolmetoista (kuusi prosenttia) eri mieltä.

    Täysin erimieliset ehdokkaat edustavat liberaalipuoluetta ja avointa puoluetta. Erimielisten joukkoon mahtuu muitakin, nimekkäistä ehdokkaista esimerkiksi Ville Merinen (sd.) sekä tulevaksi komissaariksikin veikkailtu Henna Virkkunen (kok.)

    Merinen perustelee kantaa sillä, että EU:n sisäisten standardien on syytä pysyä korkealla, mutta tuontiruoassa joudutaan huomioimaan elintarvikkeiden riittävä saatavuus.

    Virkkunen taas sanoo periaatteessa kannattavansa samoja kriteerejä, mutta olosuhteiden vaihtelevan eri puolilla maailmaa.

    Selvä enemmistö vastaajista on myös EU:n metsävallan suitsimisen puolella. 43 prosenttia ehdokkaista oli täysin samaa mieltä ja 23 prosenttia samaa mieltä siitä, että EU:n valtaa metsien hoitoon ja käyttötarkoituksiin tulee rajoittaa.

    Eri mieltä on vastanneista ehdokkaista 20 prosenttia ja täysin eri mieltä yhdeksän prosenttia.

    Hanakimmin EU:n valtaa metsiin rajoittaisivat kristillisdemokraattien ehdokkaat, joista 90 prosenttia oli väitteen kanssa täysin samaa mieltä. Kannoilla ovat perussuomalaiset (88 prosenttia täysin samaa mieltä) sekä keskusta (83 prosenttia täysin samaa mieltä).

    Tilanteen ennallaan pitäisivät etenkin vihreät ehdokkaat, joista 35 prosenttia oli väitteen kanssa täysin eri mieltä ja 55 prosenttia eri mieltä. Vasemmistoliiton ehdokkaista täysin eri mieltä oli 29 prosenttia ja eri mieltä 41 prosenttia.

    Muiden puolueiden ehdokkaista väitteen kanssa eri mieltä olivat muun muassa Eva Biaudet (r.), Kimmo Kiljunen ja Ville Merinen (sd.) sekä kokoomuksen nykyinen meppi Sirpa Pietikäinen (kok.).

    Kiljunen on myös ainoa ehdolla oleva kansanedustaja, joka on kertonut, ettei välttämättä ottaisi paikkaa EU-parlamentissa vastaan

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | MT:n vaalikone nyt auki: Testaa, kuka EU-ehdokkaista olisi sinulle paras

    Maaseudun Tulevaisuuden ja Ylen yhteinen vaalikone on nyt auki. Koneessa on yhteensä 26 kysymystä, joista 24 on Yleisradion päättämiä ja kaksi Maaseudun Tulevaisuuden omia.

    Yleisradion kysymyksissä kysytään ehdokkaiden kantaa esimerkiksi siihen, pitäisikö EU:lla olla verotusoikeus ja tulisiko maataloustukien tasoa karsia koko unionissa. Myös sitä kysytään, ovatko maataloustukien ympäristövaatimukset menneet liian pitkälle.

    Jutun tekohetkellä vaalikoneeseen oli vastannut 200 EU-vaaliehdokasta. Yhteensä ehdokkaita on vaaleissa 232.

    Lisää aiheesta
    • Suomesta valitaan tänä vuonna 15 euroedustajaa eli kaksi edustajaa enemmän kuin vuoden 2019 vaalien aikaan. LEHTIKUVA/AFP.

      Politiikka | Ylen EU-vaaligallup: Kokoomus suosituin puolue 21,7 prosentilla, SDP kaksi prosenttiyksikköä perässä

    • Nina Rahkola ja Tapio Nurminen tekivät syväsukelluksen viiden euromaan sielunmaisemiin – ja pyysivät haastateltavia hahmottelemaan sen tabletille.

      Yhteiskunta | MT:n Eurooppa-kirjeenvaihtajan tv-sarja pohjustaa kesän eurovaaleja

    • Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen on sitoutumattomana ehdokkaana vapauden liitto -puolueen listoilla kesäkuun eurovaaleissa. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen.

      Politiikka | Teuvo Hakkarainen vaihtaa puoluetta ja lähtee EU-vaaleihin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa