• Mediat: Nokian paperitehtaalla tulipalo – Sammutustyöt saatiin päätökseen kello kymmeneen mennessä

    Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta Nokian paperin tehtaalle keskiviikkoaamuna.
    Pelastuslaitos jatkaa paikalla edelleen tehtaan kattorakenteiden ja välipohjan tarkistusta ja sammutusta.
    Pelastuslaitos jatkaa paikalla edelleen tehtaan kattorakenteiden ja välipohjan tarkistusta ja sammutusta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    31.7.202408:56
    Eija Vallinheimo

    Essityn Nokian Paperin pehmopaperitehtaalla syttyi tulipalo varhain keskiviikkoaamuna.

    Tulipalosta ovat kertoneet aamulla useat mediat. Pirkanmaan pelastuslaitos kertoo, että paperikoneen jenkkisylinteri syttyi tuleen.

    Henkilökunta teki alkusammutuksen ja pelastuslaitos sai palon nopeasti hallintaan. Puoli yhdeksään mennessä palo oli saatu pääosin sammumaan, mutta kattorakenteita ja palopesäkkeitä pidempään. Sammutustyöt saatiin päätökseen kello kymmeneen mennessä. Nokialla sijaitsevalle tehtaalle hälytettiin 22 pelastuslaitoksen yksikköä. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

    Tehtaanjohtaja Jarmo Sara sanoi Yle-uutisille, ettei tulipalolla ole vaikutusta tehtaan paperi- tai jalostustuotantoon. Tehtaan toiminta ja toimitukset jatkuvat normaalisti.

    Pehmopaperitehtaassa oli tulipalo myös viime marraskuussa.

    IL: Nokian paperitehdas palaa

    Uutista päivitetty 31.7. klo 9:15 vaikutusten osalta.

    Uutista päivitetty 31.7. klo 15:00 sammutustöiden päättymisen osalta.

    Lisää aiheesta
    • Nokian Kerhokadun alueelle annettiin keskiviikkona vaaratiedote palosta syntyneen sankan mustan savun vuoksi. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Toiminta Nokian paperitehtaalla jatkuu normaalisti tulipalon jälkeen ‒ ”Ei vaikutusta paperintuotantoomme”

    • Pelastuslaitos ehti palopaikalle nopeasti.

      Metsäteollisuus | Joensuun vaneritehtaan tulipalon syttymissyy on vielä arvoitus

    • 25 000 asukasta ja turistia ehdittiin evakuoida, ennen kuin tulipalo ryöpsähti ja saavutti Jasperin kaupungin. LEHTIKUVA/AFP.

      Luonto | Hallitsemattomat maastopalot riehuvat Kanadan suositussa kansallispuistossa – nielaisivat mukanaan puoli kaupunkia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa