• UPM kesti sellun hinnan laskun parhaiten ja oli kannattavin kolmesta suuresta metsäyhtiöstä alkuvuonna

    Sellun merkitys on suurin Metsä Groupin tulokseen. Metsä Groupin pörssiyhtiön Metsä Boardin B-osake heikkeni 11 prosenttia.
    Sellun merkitys kasvaa myös UPM:lle. Yhtiö teki viime viikolla päätöksen rakentaa Uruguayhin 2,4 miljardia euroa maksava maailman suurin yksilinjainen sellutehdas, joka kasvattaa UPM:n sellukapasiteetin 5,8 miljoonaan tonniin vuodessa
    Sellun merkitys kasvaa myös UPM:lle. Yhtiö teki viime viikolla päätöksen rakentaa Uruguayhin 2,4 miljardia euroa maksava maailman suurin yksilinjainen sellutehdas, joka kasvattaa UPM:n sellukapasiteetin 5,8 miljoonaan tonniin vuodessa Kuva: Jarkko Sirkia
    Metsä
    1.8.201920:40
    Juha Kaihlanen
    Kannattavuusvertailussa Metsä Group hävisi UPM:lle ja Stora Ensolle, mutta myös Metsä Groupin liiketulosprosentti ja sijoitetun pääoman tuotto olivat kuitenkin edelleen kaksinumeroisia.
    Kannattavuusvertailussa Metsä Group hävisi UPM:lle ja Stora Ensolle, mutta myös Metsä Groupin liiketulosprosentti ja sijoitetun pääoman tuotto olivat kuitenkin edelleen kaksinumeroisia. Kuva: Jutta Mykrä
    Metsä Groupin liikevaihdosta ja tuloksesta sellulla on suhteellisesti suurin osuus kolmesta suuresta. Liiketuloksesta sellu toi tammi–kesäkuussa kaksi kolmannesta.
    Metsä Groupin liikevaihdosta ja tuloksesta sellulla on suhteellisesti suurin osuus kolmesta suuresta. Liiketuloksesta sellu toi tammi–kesäkuussa kaksi kolmannesta. Kuva: Jutta Mykrä

    Kolmesta suuresta metsäyhtiöstä kannattavin oli tammi–kesäkuussa UPM, kun yhtiöitä vertaillaan liiketulosprosentilla ja sijoitetun pääoman tuotolla mitattuna.

    UPM oli ainoa, joka pystyi edelleen parantamaan tulostaan.

    Toinen vuosineljännes oli jo 25. peräkkäinen tuloskasvun neljännes, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kehui numeroita julkistaessaan. Se tarkoittaa, että UPM:n parannusputki on jatkunut jo yli kuusi vuotta.

    Vaikka Stora Enson ja Metsä Groupin tulokset heikkenivät, nekin tekivät kelpo tulosta. Molempien liiketulosprosentti ja sijoitetun pääoman tuotto säilyivät selvästi kaksinumeroisina.

    UPM:n liiketulos liikevaihdosta kohosi 13,6 prosenttiin ja sijoitetun pääoman tuotto oli 13,3 prosenttia. Stora Ensolla vastaavat luvut olivat 11,6 ja 12,5. Metsä Group jäi kolmanneksi numeroilla 11,0 ja 12,1 prosenttia.

    Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä selitti tuloksen heikkenemistä lähinnä sellun hinnan laskulla Aasiassa eli käytännössä Kiinassa.

    Sellun alamäki näkyi selvimmin juuri Metsä Groupin selluntuotannon kannattavuuden putoamisena: sellutehtaiden tuloksesta hävisi vuodentakaiseen verrattuna kolmannes ja liiketulosprosentti kutistui liki kahdeksan prosenttiyksikköä noin 25 prosentista 17 prosenttiin.

    UPM ja Stora Enso pystyivät pitämään selluliiketoiminnan numerot edelleen erinomaisina.

    Metsä Groupiin kuuluvan pörssiyhtiön Metsä Boardin toisen vuosineljänneksen tulos jäi selvästi yhtiötä seuraavien analyytikoiden odotuksista.

    Pettymys tulokseen näkyi Metsä Boardin B-osakkeessa, jonka hinta päätyi tänään torstaina 11,2 prosentin laskussa 4,01 euroon.

    Metsä Groupin liikevaihdosta ja tuloksesta sellulla on suhteellisesti suurin osuus kolmesta suuresta. Liiketuloksesta sellu toi tammi–kesäkuussa kaksi kolmannesta.

    Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on runsaat viisi miljardia euroa. Sellua, bctmp-massa mukaan luettuna, se tuottaa 4,6 miljoonaa tonnia.

    Liikevaihdoltaan yli 10 miljardin euron UPM tekee sellua vuodessa 3,7 miljoonaa tonnia.

    UPM:n kanssa liikevaihdoltaan samankokoisen Stora Enson vuotuinen selluntuotanto on noin 5,9 miljoonaa tonnia.

    Sellun merkitys metsäyhtiöille kasvaa edelleen.

    UPM teki viime viikolla päätöksen rakentaa Uruguayhin 2,4 miljardia euroa maksava maailman suurin yksilinjainen sellutehdas, joka kasvattaa UPM:n sellukapasiteetin 5,8 miljoonaan tonniin vuodessa.

    Metsä Group suunnittelee Kemiin 1,5 miljoonan tonnin jättiä, joka lisäisi yhtiön selluntuotantoa 0,9 miljoonaa tonnia 5,5 miljoonaan tonniin vuodessa.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    metsäteollisuus
    Metsä Group
    sellu
    Stora Enso
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua