• Yläkoulujen paras metsätietäjä tulee Keski-Suomesta – nuori mestari on jo kokenut luonto-opas

    Tämän vuoden Metsävisa osoitti, että vihreä kulta on hyvissä kantimissa myös tulevaisuudessa.
    Loppukilpailu käytiin torstaina 25. toukokuuta Tuusulan Ruotsinkylän tutkimusmetsässä.
    Loppukilpailu käytiin torstaina 25. toukokuuta Tuusulan Ruotsinkylän tutkimusmetsässä.  Kuva: Vilma Issakainen
    Metsä|Metsä
    26.5.202322:00
    Jarmo Hankivaara

    Yläkoulujen parhaat metsätietäjät mittelivät osaamisestaan Tuusulassa. Jokakeväisen valtakunnallisen Metsävisan voitti tänä vuonna Onni Vaaherkumpu Saarijärven yhtenäiskoulusta.

    Kilpailun voittaja ilahtui finaalin perhoskysymyksistä. Saarijärven yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalainen on jo kokenut luonto-opas, joka mielellään valokuvaa juuri perhosia. Lintulajeja hän ehti visamatkan aikana tunnistaa 48.

    Vaaherkumpu osallistui Metsävisaan myös viime vuonna, jolloin hän sijoittui neljänneksi.

    "Mutta se olisi vielä pitänyt tietää, ettei kangasperhonen talvehdi aikuisena", Vaaherkumpu toteaa kisamenestyksestä.

    Hopeaa sai Justus Heimonen Mikkelin Urheilupuiston koulusta ja pronssia Taito Vanhanen Juvan yhtenäiskoulusta.

    Maastoreitin rasteilla finalistit vastasivat monipuolisesti metsäluontoa ja metsätaloutta käsitteleviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Myös esimerkiksi ilmastonmuutos näkyi tämän vuoden visakysymyksissä.

    Ilmastonmuutos näkyi visan kysymyksissä.

    Jo 42. kertaa järjestettyyn Metsävisan finaaliin kutsuttiin koulutason kilpailun 50 parasta voittajaa opettajineen. Kaikkiaan Metsävisaan osallistui helmikuussa järjestetyssä alkukilpailussa 20 000 yläkoululaista yli 330 koulusta.

    Loppukilpailun lisäksi Metsävisan finaali on sekä oppilaille että opettajille odotettu ja monipuolinen opintomatka. Tänä vuonna osallistujat pääsivät tutustumaan muun Helsingin yliopiston metsätieteiden osastoon ja Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskukseen.

    Metsävisan tulokset julkistettiin kaksipäiväisen kisamatkan päätteeksi perjantaina Metsä Groupilla, joka oli yksi monista kilpailun yhteistyökumppaneista. Metsävisan pääjärjestäjä on Suomen Metsäyhdistys yhdessä Biologian ja maantieteen opettajien liiton kanssa. Kilpailua rahoittaa Suomen Metsäsäätiö.

    Metsävisan 2023 tulokset

    1. Onni Vaaherkumpu, Saarijärven yhtenäiskoulu, Saarijärvi

    2. Justus Heimonen, Urheilupuiston koulu, Mikkeli

    3. Taito Vanhanen, Juvan yhtenäiskoulu, Juva

    Jaettu 4. sija

    Antti Kytö, Lieksan yläkoulu, Lieksa

    Rasmus Halme, Kuitinmäen koulu, Espoo

    Leevi Tölli, Kisatien koulu, Reisjärvi

    Kaius Kainulainen, Tainionmäen koulu, Kivijärvi

    Maija Laaksonen, Heinsuon koulu, Hollola

    Helmi Niskala, Raumon koulu, Tornio

    Jenni Lapinkangas, Valtarin koulu, Ii

    Lisää aiheesta
    • Visassa on mukana 336 koulua ympäri Suomen.

      Koulutus | Metsävisaan osallistuu taas tuhansia koululaisia ympäri Suomen

    • Metsävisaa on järjestetty vuodesta 1982 asti. Siihen on osallistunut yli miljoona koululaista.

      Huolellinen valmistautuminen ja kiinnostus luontoon veivät karkkilalaisen Aino Lamminpään metsävisan voittoon

    • Mistä metsänomistaja saa puukaupassa eniten rahaa? Minkä puun yleinen lahottaja on pakurikääpä?

      Metsä | Testaa, millainen metsätietäjä olet!

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa