

Variskööri elämöi ulkoilureitin varrella. Raakkuminen saattelee Iris Tanttua, joka kääntyy rantapolulta rinteeseen ja patikoi kohti kallion lakea.
”Lempilintuni on ehkä juuri varis. Se on nokkela selviytyjä ja kiva tyyppi, jota on hauska seurailla. Niitä myös näkee kaikkialla”, Tanttu juttelee.
Varis on myös yksi 20 linnusta, joista hän on kehittänyt neuleohjeet Lapasia lintumaailmasta -kirjaansa.
Tänään Iris Tantun repussa matkustaa lapasen sijasta villasukan alku. Jokin käsityö on metsässä aina mukana, sillä hän harrastaa neuleretkeilyä.
”Se on muuten ihan tavallista retkeilyä, mutta sopivassa kohdassa pysähdytään neulomaan. Vaikka kannolla tai kivellä istuskellen tai riippumatossa loikoillen.”
Ikä? 40
Perhe? Teini-ikäinen lapsi ja maatiaiskissa Ruusu
Koulutus? Tekstiilitaiteen maisteri, erä- ja luonto-opas, opiskelee kirjastovirkailijaksi
Työ? Sijaisuudet kirjastoissa, sekalaiset luovien alojen projektit, neulesuunnittelu
Harrastukset? Retkeily, marjastus, sienestys, sarjakuvien piirtäminen, elokuvien katselu, lukeminen
Kirjat? Lapasia lintumaailmasta (Readme.fi 2022), Sarjakuva-albumi Saalis (omakustanne 2014)
Kaunein lintu? Esimerkiksi yleensä mustavalkoiselta näyttävän harakan värit tulevat hienosti esiin, kun valo osuu siihen
Puikoilla nyt? Villatakki itselle ja käsinukke jämälangoista
Netissä? samoilevatsukkaset.com
Ensin tulivat linnut. Jo pikkutyttönä Iris Tanttu ihastui Porvoon Haikkoossa kotipihan lintulaudan vieraisiin. Ne olivat niin kauniita! Keväisin hän yritti arvata, minkä pöntön kirjosieppo valitsee ja minkä sini- tai talitiainen.
”Tuntui kiehtovalta, että linnut voivat lentää mihin tahansa. Mietin, miten itsekin voisin lentää, ja askartelin siipiä paperista.”
Kotoa periytyy myös Tantun kiinnostus retkeilyyn ja käsitöihin. Neulomisen hän oppi ala-asteikäisenä isoäidiltään. Retkille, varsinkin veneellä, hänet vei isä, entinen ammattikalastaja. Veljen ja kavereiden kanssa lomat ja viikonloput kuluivat luonnossa.
”Sain siihen loistavat mahdollisuudet, sillä meren lisäksi Haikkoossa oli lähellä monipuolisesti metsää. Kiitän yhä lapsuusvuosiani kaikesta, mitä nykyään teen luonnossa ja käsitöiden parissa.”

Kaksi mäntyä seisoo mäen päällä juuri sopivalla etäisyydellä toisistaan. Iris Tanttu kaivaa repusta puunhalaajat, kiinnittää niillä runkojen väliin riippumaton ja kellahtaa siihen neulomaan.
Tuuli puhuu, kun se puuskissa pudottelee käpyjä.
”Luonnossa neulominen tuntuu meditatiiviselta. Katselen aika paljon neuletta, mistä seuraa, että muut aistit herkistyvät.”
Lintujen ääniä Tantun korvat poimivat kuin itsestään. Jossain taitaa nytkin visertää tikli. Keväällä lokkien ja tiirojen kirkuna kuljettaa hänen mielensä lapsuuden mukaviin hetkiin. Veden liplatus tai solina rauhoittaa, riippumatossa joskus melkein uneen asti.
”Vuodenaikojen mukana puidenkin äänet muuttuvat. Loppukesällä, syksyn lähetessä lehdet alkavat kahista aiempaa enemmän, mikä tuntuu vähän haikealta.”
Lisäksi tulevat tuoksut. Keväällä raikkaus ja vihreys, ensin valkovuokkomeret ja sitten vahvatuoksuiset kielot. Syksyllä lehdet, sienet ja kosteus.
Neulomisesta ei pitänyt tulla Iris Tantun leipälajia. Taideteollisessa korkeakoulussa hän uskoi päätekniikakseen kangaspuilla kutomisen. Kotona hän ryhtyi kuitenkin tekemään kokeiluja puikoilla ja kirjoneuleilla, joissa kulkee samaan aikaan useita erivärisiä lankoja.
”Hain sävyjä ja kuvioita lintumaailmasta, vaikka en vielä nähnyt lintuteemalle tarkoitusta. Se vain tuntui inspiroivalta ja mukaansatempaavalta.”
Opintojensa jälkeen Tanttu asui edelleen Helsingissä, teki luovan alan sekalaisia pätkätöitä ja kaipasi yhä enemmän luontoon.
”Halusin myös oppia erätaitoja, joten hakeuduin opiskelemaan erä- ja luonto-oppaaksi. Ajattelin, että ehkä siitä saisin uuden ammatinkin.”
Noihin aikoihin Tanttu alkoi retkillään neuloa ulkona, koska oli sosiaalisessa mediassa nähnyt ihmisten tekevän sitä paljon. Hänestä alkoi myös tuntua, että lintuneuleista voisi joskus syntyä vaikka kirja.

Sinivihreä lanka kääntyy puikoilla silmukoiksi ja kerroksiksi. Riippumatto ja neuloja keinahtelevat hiljaksiin.
Periaatteessa Tanttu voisi viipyä neulomassa vaikka kuinka pitkään. Oppirahat hän on jo maksanut eikä enää esimerkiksi neulo hyttysten valtakunnissa.
”Myöskään monimutkaista kirjoneuletta erivärisine lankoineen ja kuvioineen en enää yritä luonnossa tehdä, vaikka aluksi lähdin monta kertaa liikkeelle haastavan työn kanssa. Yksivärinen perussukka on metsässä helpoin. Sukkia voi aina myös lahjoittaa eteenpäin, esimerkiksi hyväntekeväisyyteen.”
Taitavasta tekijästä helppo neule voi tuntua tylsältä, mutta metsässä se tuntuu Tantusta rauhoittavalta. Ei tarvitse seurata ja laskea kuvioita, ei vaihtaa lankaa. Voi vain toistaa silmukkaa toisensa perään ja vaipua automaattitilaan.
”Silloin pystyy parhaiten havainnoimaan ympäristöään.”
Kevään ensimmäiselle neuleretkelle Tanttu lähtee yleensä huhtikuussa, käsiensä lämmikkeenä ehkä kynsikkäät tai kämmekkäät. Loppusyksystä neulominen luonnossa päättyy sitten, kun sormet eivät enää tarkene ja taivu.
”Hanskat kädessä en osaa neuloa, mutta joiltain sekin sujuu. Jotkut neulovat myös talvella, mutta itse olen tehnyt talvisen neulontaretken vain kerran.”
Oli helmikuu. Tanttu oli juuri saatellut koiransa viimeiselle matkalle ja halusi päästä ajatuksineen johonkin yksin. Majoitteeksi hän otti vain tarpin, pressumaisen telttakankaan. Lunta ei ollut, mutta yö Nuuksiossa osoittautui vuoden kylmimmäksi Etelä-Suomessa.
”Istuin iltaa nuotion äärellä neuloen, ja tulen rätinä ja tähtitaivas jäivät vahvasti mieleeni. Pakkanen kiristyi, ja viereisen pikkujärven jää paukkui ja piti mystisiä ääniä. Kuuntelin niitä makuupussissa, kun odotin unen tuloa.”

Hetken aikaa Iris Tanttu ajatteli, että neuleretkistä voisi aueta hänelle työura. Eräopaskoulutuksessa piti keksiä luontoon liittyvä tuote, ja hän päätti tuotteistaa neuleretkeilyn eli kehittää opastetun neuleretken.
”Näyttöretki meni kivasti. Kiersimme ryhmän kanssa saaressa luontopolkua, havainnoimme ympäristöä ja välillä istuimme hetkeksi tekemään käsitöitä. Yhdellä osallistujalla oli ristipistotyö, ja yhtä hyvin mukaan voi ottaa vaikka jotain virkattavaa.”
Retkelle ei tarvitse lähteä kauas, eikä patikkakilometrejä tarvitse kerätä. Neuleretki voi viedä vaikka lähilaiturille tai vanhalle hautausmaalle suurten puiden katveeseen.
”Olennaista on vain mennä ulos. Kannattaa kokeilla, jos yhtään tykkää neulomisesta. Eväät tietysti tekevät retkestä aina mukavamman, ja itse otan välillä mukaan myös kirjan. Ripustan riippumaton johonkin kauniiseen paikkaan, neulon, syön eväitä ja lueskelen. Olen vaan.”
Kerran Tanttu on neulonut aamusumussa samalla kun odotti aamupuuronsa valmistumista. Toisen kerran hän neuloi kalliolla pronssikautisen muinaishaudan lähellä ja ihaili auringonlaskua.
Lisää hienoja muistoja hän uskoi saavansa, kun hän vuonna 2019 valmistui erä- ja luonto-oppaaksi ja alkoi tarjota neuleretkiä kansalaisopistoille. Tulikin korona ja kokoontumisrajoituksia.
”Luonnossa nousen mielelläni korkealle tähyilemään. Koronan jälkimainingeissa oli tähyiltävä uusia työmahdollisuuksia. Toimittajaäitini ansiosta kasvoin jo varhain kirjojen ystäväksi, ja siksi hain palkkatukityöpaikkaa kirjastosta. Ihastuin alaan.”
Nyt Iris Tanttu tekee kirjastoissa sijaisuuksia ja valmistuu kevään mittaan kirjastovirkailijaksi. Kirjastosta kotiin lähtiessä hänen reppunsa on usein täynnä neule- ja retkeilykirjoja. Ja innostusta uusiin retkiin.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
