Keskisarja: Metsä radikalisoi vanhan miehen

Kun valmistuin historian maisteriksi 20 vuotta sitten, en tiennyt, mitä on selluloosa. Akateemiset opinnäytteeni kyhäsin 1700-luvun siveysrikoksista enkä suinkaan sahalaitoksista. Sattumoisin leipäni alkoi kuitenkin löytyä vih­reästä kullasta. Professori Markku Kuisma järjesti minulle tilaustöiksi metsäteollisuuden historiikkeja ja patruunojen elämäkertoja. Sille tielle ja metsäpolulle jäin ja jättäydyin.

Metsiin liittyivät sittemmin monet sota-, kulttuuri- ja rikoskirjani. Puustosta en päässyt telkkarissakaan yli enkä ympäri. Kirjoittelin myös metsäaiheisia pakinoita ja kolumneja. Kuinkahan monesti olen vuosina 2003–2023 naputtanut pakkotoiston: Suomi elää metsästä, metsässä ja on metsä.

Mitään yliluonnollista viisautta metsä ei ole minuun henkinyt. Historioitsija ei ole yhteiskunnan eräopas. Menneisyydessä virtaa nykyisyyden mahlaa, mutta historiasta ei ole helppoa vääntää nykyisyyden vitsoja, ei vanhana eikä nuorena. Metsähistoria ei ole sen enempää metsätalouden kuin luonnonsuojelun käyttöopas. Mikään historia ei ole ennustusväline. Historia on kärsimysten suhteellistamisen instrumentti. Historia on kipulääke ja ilopilleri. Historia on historiaa. Sillä on jakamaton itseisarvo aivan riippumatta käyttötarkoituksista.

Viihdyin kauan kuolleiden ihmisten, kelojen, lankkujen, lautojen ja elävien puiden parissa. Historian havina ja humina oli kaikki kaikessa. Päivänkysymykset eivät olleet minun heiniäni. Agraaripolitiikan historiassa minua sykähdyttivät vanhasuomalaiset ja Maalaisliitto sekä sosialisteista esimerkiksi Edvard Gylling.

Yleensä ihminen kiihkoilee nuorena radikaalina ja vanhemmiten tasaantuu konservatiiviksi. Minulle ei valitettavasti siunaantunut seestymisen taivalta ja maltillisia vuosirenkaita.

Nuorukaisena suoritin Korpilahdella juovuksissa Alkio-­opiston. Keskustaa en ole ikinä karsastanut enkä varmaan karsastakaan. Noin periaatteessa vakaumukseni versoo keskinkertaisimmasta keskisarjasta. Mutta 2020-luvulla latvuksessani ikään kuin napsahti oksa poikki.

Minua riivasivat todet vainoharhat Suomen metsien perikadosta, jota ehkä pystyisin hidastamaan omilla työ­kaluillani, historioitsijan kirveellä ja pokasahalla.

Olenko mielenvikainen? Siihen kysymykseen epäilyksenalainen itse ei voi vastata, sanoi sotamies Honkajoki. Parahin Aarteen lukija, ota radikalisoitumiseni ja persuuntumiseni sairaskertomuksena, jos siltä tuntuu.

Mielestäni EU on byrokraattinen hirviö, joka vetää napaansa Suomen kasvit ja eläimet ja kulauttaa kyytipojaksi rahamme. Suomalaisten ei pidä myydä maitaan ja metsiään Brysselin ylikansalliseen moraalipörssiin. Sen noteeraukset perustuvat tieteen asemesta anekauppaan. Suomen tärkein luonnonvara ei sovellu Belgian, Hollannin, Irlannin ynnä muiden metsättömien jäsenmaiden leikkikaluksi. EU:n metsäkolonialismille emme saa alistua missään olosuhteissa. Kirjaimellisesti missään olosuhteissa.

Maanläheisellä luonnonsuojelulla ei ole mitään yhteyttä komissaarien, EU-parlamentin ja neuvoston mutkikkaaseen eksytysleikkiin. Nimenomaan eeuuttuminen – suomettumisen seuralainen – tuhoaa luontoa. Olemme polvillamme ja rähmällämme höpöhöpö-­direktiivien edessä. Tuholaisuudesta on tullut EU:n sisämarkkinan vientituote. Eurooppa ulkoistaa tehtaanpiippujen tuprut Kiinaan ja tuulivoimalat raukoille rajoille, poloisille pohjan maille.

EU:n ”metsästrategia” on pelkkä kulutus­uskonnon riitti ja kirjanpainajatoukan eines.

Kansallinen päätösvalta on pakko säilyttää suomalaisilla kohtalonkysymyksessä. Länsi-Lapin luovutus Ruotsille olisi siedettävämpi kansallisonnettomuus kuin se, että 75 prosenttia Suomen pinta-­alasta on EU:n hyppysissä.

Vähemmästäkin radikalisoituu viisikymppinen vakaa metsähistorioitsija. Ei voi mitään. Tuskin pystyn eduskunnassa ennallistamaan suomalaista metsäviisautta ja pysäyttämään peri­katoa. No, kronikoinpa ainakin aitiopaikalta, miten hitossa näin kävi. Pahoittelen tätä istahdustani viimeiselle riu’ulle. Kiitän Aarteen lukijoita muuten mieluisista metsäisistä kirjoitus­vuosista!

Aarteen kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa metsä-, sota- ja rikoshistoriaa. Hänet valittiin kevään 2023 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kansanedustajaksi Uudeltamaalta.