• Pääkirjoitus: Sellusta, tulevaisuudesta ja kohtuullisuudesta

    ”Puun varaan voidaan laskea paljon muttei koko tulevaisuutta. Todellisen ratkaisun tarjoaa kohtuullisuus”, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.
    Metsä
    15.11.201806:00
    Mari Ikonen

    Tutkimusprofessori Ali Harlin tarttuu puhujapöntön vieressä olevaan vesikannuun. Siinä on Maapallon maaperän hiilivarasto, hän selittää. Hän kaataa vettä lasiin, sitten saman veden toiseen lasiin, jolloin kaskadi eli käyttötarkoitus muuttuu. Salillinen MTK:n metsävaltuuskunnan jäseniä kuuntelee hipihiljaa. Harlinin sanoin olemme nyt jediritareja, joilla on voima kurkistaa sekunniksi tulevaisuuteen.

    Puheensa aikana hän viittaa luontevasti paitsi Tähtien sota -elokuviin myös Kalevalan Sammon takojiin, Raamatun lihaviin ja laihoihin vuosiin ja Tuntemattoman Vanhalaan, joka kehottaa hakemaan leipäs päälle voita. Luennon varsinaisena aiheena on selluntuotannon tulevaisuus. ”Selluloosa on supermateriaali”, Harlin kertoo. Se on biohajoavaa ja kierrätettävää. Siitä voidaan jo nyt valmistaa vaikka mitä ja kohta vielä enemmän. Tiesittekö muuten, että selluloosa on yksi maailman parhaita valoa läpäiseviä materiaaleja?

    Suomen metsäteollisuutta pilkataan joskus siitä, että se osaa tuottaa vain vessapaperia kiinalaisille. VTT:n professorin luento tarjoaa toisen näkökulman. Juuri siksi, että perustuotanto antaa vankan taloudellisen pohjan, nyt voidaan pilotoida teknologisia hankkeita, joista tulee 2030-­luvulla merkittävää uutta teollista toimintaa.

    Harlin muistuttaa myös tutkimuskehityksen nopeudesta ja kertoo olleensa ”nöösipoika insinööri kun näitä alkoi tulla”. Yhden ihmisen työuran aikana on tapahtunut huimia edistysaskeleita.

    Sitten tulee tärkeä muistutus kuulijakunnalle, joka edustaa puun alkutuotantoa. Kyllä, puu on uusi muovi, itse asiassa parempaa kuin muovi. Mutta, Harlin painottaa, puu ei ole ratkaisu kaikkeen. Vaikka Suomen puuston vuotuinen kasvu saataisiin yhteisponnistuksin nostetuksi 150 miljoonaan kuutiometriin, mikä on Luonnonvarakeskuksen mukaan aivan mahdollista, sekin on vain luku. Sekin määrittää rajat. Puun varaan voidaan laskea paljon muttei koko tulevaisuutta.

    Todellisen ratkaisun tarjoaa kohtuullisuus. Meidän pitää edetä kertakäyttöajattelusta kestokulutukseen ja kierrätettävyyteen. Meidän pitää mahdollistaa tulevaisuutta, ei jäädyttää olevaista. Hyvinvoinnin aito perusta tulee määritellä uudelleen ja kohdistaa tavoitteet laatuun, saavutettavuuteen ja uudistumiseen. Apuna tässä on muun muassa digitaalisuus, jota Ali Harlin pitää valtavana mahdollisuutena. Tulevaisuuden biojalostamo on digitaalinen.

    Artikkelin aiheet
    sellu
    tulevaisuus
    kohtuullisuus
    biotalous
    digitaalisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle