• Yleiskaavoitus heikentää metsätalouden kannattavuutta

    Metsä
    11.7.201216:00
    LAURA KAKKONEN

    Yleiskaavoituksen koetaan heikentävän metsätalouden kannattavuutta metsänomistajan näkökulmasta, kertoo Metsäntutkimuslaitos (Metla).

    Etelä-Suomessa maisematyölupavaatimukset estävät nykyisin jopa harvennushakkuita: jos maisematyöluvan hinta on suurempi kuin harvennushakkuun tuotto, hakkuusta tulee metsänomistajalle kannattamatonta.

    Suomi tavoittelee biotalouden edelläkävijän asemaa muun muassa metsäteollisuuden ja puuenergian hyödyntämisen avulla.

    Yksi kilpailukyvyn edellytyksistä on puun saatavuus, joka ei puunhankkijan näkökulmasta näytä paranevan. Puunhankintaa rajoittavat muun muassa yleiskaavat.

    Erilaisilla kaavamerkinnöillä rajoitetaan myös muuta metsien käyttöä. Aiemmin lähinnä taajama-alueita koskeneet maisematyölupavaatimukset ovat lisääntyneet maaseudulla erityisesti ranta-alueilla.

    Myös virkistyskäyttöön merkittyjen ja ympäristöarvoja sisältävien maa-alueiden läheisyydessä lupavaatimukset ovat lisääntyneet.

    Kuntalaisten kannalta kaavoitus saattaa kääntyä alkuperäistä tavoitetta vastaan, jos maiseman ja virkistyskäytön kannalta tärkeät metsänhoitotyöt jäävät tekemättä kaavamääräysten takia.

    Metsätalouden toimijoiden vaikutusmahdollisuudet yleiskaavoitukseen ovat varsin vähäiset huolimatta metsien ja metsätalouden merkityksestä kuntalaisille ja kuntien elinkeinoelämälle.

    Yksi syy on, ettei kaavoitusprosessissa yleensä ennakoida yleiskaavan vaikutuksia metsiin, metsätalouteen tai puunhankintaan.

    Jotta tällaiset tarkastelut olisivat jatkossa mahdollisia, Metla toteuttaa metsätalouden eri toimijoiden kanssa yhteisen tutkimus- ja kehittämishankkeen.

    Tutkimuksessa tehdään analyysejä kaavamääräysten vaikutuksista metsiin ja metsätalouteen. Hanketta johtaa Metlan erikoistutkija Kari T. Korhonen.

    Yleiskaavoitushankkeiden sivutuotteena Metlaan on syntymässä valtakunnallinen yleiskaavatietokanta, joka helpottaa metsätaloustoimien suunnittelua.

    LAURA KAKKONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    yleiskaavoitus
    metsätalous
    Metla
    kaavoitus
    maisematyölupavaatimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle