
Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry on valinnut Puumalassa sijaitsevan Autoyhtymä Härkönen Oy:n vuoden kuljetusyritykseksi. Kolkuttaja-palkinnon yhdistys antaa Harvestia Oy:n toimitusjohtaja Mikko Palmrothille. Valinnat julkistettiin tänään Savonlinnassa.
Autoyhtymä Härköselle on tärkeää asiakkaan tyytyväisyys, toimintavarmuus ja sovituista aikatauluista kiinni pitäminen, todetaan Metsäalan Kuljetusyrittäjien tiedotteessa.
”Yrityksen toimintakulttuurista kertoo asiakkaan kommentti osuvasti: Toiset puhuvat enemmän, toiset tekevät enemmän. Härköset nimenomaan tekevät enemmän.”
Autoyhtymä Härkönen on ajanut puuta vuodesta 1969. Nykyinen omistaja on Jani Härkönen, ja kalustoon kuuluu kuusi puutavarayhdistelmää, sora-auto sekä kaivinkone. Yhtiön pääasiakas on UPM Oyj ja Autoyhtymä onkin Puumalan ja Juvan UPM:n alueyrittäjä.
Kolkuttaja-palkinto tunnustus metsäalan kuljetusyrittäjien toimintaedellytysten parantamiseksi tehdystä työstä, Metsäalan Kuljetusyrittäjät kertoo tiedotteessaan. Mikko Palmrothille ja hänen edustamalleen yhtiölle palkinto myönnetään työstä raakapuun kuljettamisen työtyrvallisuuden eteen tehdystä työstä.
Tiedotteen mukaan työturvallisuuteen uusi taso ilmenee käytännön työelämässä, savotoilla, koko organisaation tekoina; ei pelkkinä pääkonttorin ohjeina ja tavoitteina.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
