• Osa hakee polttopuut, osa kasvattaa kuntoaan – Pienillä metsäpuuhapalstoilla riittää kysyntää

    Pienten puuhapalstojen kova kysyntä näkyy korkeina hehtaarihintoina.
    Risto Hanhisuanto ahkeroi viiden hehtaarin tilallaan Sastamalassa. Hän ei odota puuhapalstaltaan suurta taloudellista tuottoa mutta sitäkin enemmän hikeä ja hyvinvointia.
    Risto Hanhisuanto ahkeroi viiden hehtaarin tilallaan Sastamalassa. Hän ei odota puuhapalstaltaan suurta taloudellista tuottoa mutta sitäkin enemmän hikeä ja hyvinvointia. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    27.5.201707:30
    Maria Pohjala

    Noin joka kolmannella metsänomistajalla on pieni metsätila. Alle 10 hehtaarin metsäpalsta edustaa monelle metsänomistajalle puuhapalstaa, jossa voi rentoutua metsätöitä huhkimalla.

    ”Osa, erityisesti kaupunki­laiset, hakee arjelleen vastapainoa metsästä esimerkiksi raivaussahan varressa”, metsäkiinteistökauppoja hoitava Leena Tetri Etelä-Suomen Metsätiloilta kertoo.

    Pienten harrastuspalstojen koko vaihtelee puolesta hehtaarista kymmeneen hehtaariin. Kaiken kokoiset palstat ovat kysyttyjä, mutta erityisesti pienillä, alle viiden hehtaarin tiloilla, on oma ostajakuntansa.

    ”Erityisesti pienten tilojen kauppa käy vilkkaana”, Tetri valaisee.

    Etelässä joka kymmenes myyty tila oli viime vuonna pieni harrastuspalsta. Myös Länsi-Suomessa on ollut pirteä metsätilojen kauppavuosi. Metsä nähdään riskittömänä sijoituskohteena.

    ”Monella ostajalla on positiivisia arvoja metsänomistamisesta. Onhan se eri kulkea omalla maalla kuin toisten”, Länsi- Suomen Metsätilojen toimitusjohtaja Jukka Pusa uskoo.

    Pusan mukaan Länsi-Suomessa lähes puolet viime vuoden metsä­tilakaupoista tehtiin pienistä tiloista. Niistä ollaan valmiita maksamaan suhteessa enemmän kuin suurista tiloista, vaikkei palstalla olisikaan arvokasta puustoa.

    ”Taimikkopalstat ovat suhteessa kalliita ja hinnoissa voi olla ylihintaa, varsinkin, jos tila sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä asutuksesta.”

    Palstan koon lisäksi sijainnilla ja hyvillä kulkuyhteyksillä onkin suuri merkitys metsäkaupoissa. Kysytyimmät tilat sijaitsevat lähellä ostajan omaa kotipaikkaa, metsätilaa tai kesä­mökkiä.

    ”Moni ei pidä järkevänä ajaa puolta päivää puuhapalstalleen. 20–30 kilometriä tuntuu olevan monelle rajana”, Tetri sanoo.

    Hyvä tieverkosto voi Pusan mukaan näkyä kauppahinnassa useita tuhansia euroja hehtaarilta suurempana.

    ”Lähellä asutuskeskusta hinnat ovat suurempia kuin kaukaisemmilla tiloilla”, hän summaa.

    Syy oman harrastepalstan hankkimiseen vaihtelee. Osa haluaa ylläpitää polttopuu­varastoja tai omistaa ihan omaa metsää. Myös liikunnan ilo löytyy joillekin metsää hoitamalla. Taloudellinen merkitys pienillä pastoilla ei yleensä ole suuri, ellei sitä osteta liitettäväksi vanhaan metsätilaan.

    Stereotyyppistä puuha­palstan omistajaa ei Tetrin ja Pusan mukaan ole olemassa. Myös ikähaitari harraste­palstojen ostajilla on suuri.

    ”Niin maaseudulta kuin kaupungeistakin halutaan yhtälailla omistaa suurten tilojen lisäksi pieniä palstoja”, Tetri kertoo.

    Kaikille halukkaille ei riitä omaa puuhapalstaa, ja kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.

    ”Pienet palstat ovat suuria tiloja edullisempia ja siten useamman henkilön saavutettavissa”, Tetri jatkaa.

    Artikkelin aiheet
    metsänomistus
    puuhapalstat
    metsätilakauppa
    sijoittaminen
    maalainen vapaa-aika
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle