
Pois nukkuneiden metsästäjien metsästysaseet aiheuttavat perillisille harmaita hiuksia, sillä harvoin jälkipolvessa on metsästäjiä, jotka haluaisivat tai pystyisivät ottamaan aseet omiin nimiinsä.
”Kuolinpesien poliisille hävitettäväksi luovuttamien aseiden määrä on kasvanut viime vuosina reilusti. Rovaniemellä määrä on lähes kaksinkertaistunut viidessä vuodessa”, kertoo asetarkastaja Tarmo Pantsar Lapin poliisilaitokselta Rovaniemeltä.
Aseita luovutetaan poliisille yhä enemmän, mikä kertoo siitä, että suuret ikäluokat ovat lopettaneet metsästyksen vanhuuden tai hoivakotiin muuton vuoksi, tai omistaja on kuollut.
”Yhä useampi ikääntynyt metsästäjä luopuu aseistaan myös omatoimisesti, kun metsästysharrastus päättyy, ja aseita luovutetaan nuoremmalle polvelle ajoissa. Silloin ne eivät jää perillisten harmiksi, kun metsästäjästä aika jättää”, Pantsar sanoo.
Myös lääkärin poliisille tekemät ilmoitukset aselupien peruuttamiseksi ovat lisääntyneet. Usein syynä on luvanhaltijan muistisairas.
Kun aseen omistaja kuolee, kuolinpesällä on kuusi kuukautta aikaa hankkia aseille uusi omistaja. Halpisaseiden myyntiä jarruttaa aselupien kallistuminen; lupa saattaa maksaa enemmän kuin ase.
Pantsar toteaa, että kuolinpesät luovuttavat hallussaan olevat metsästysaseet suoraan poliisille hävitettäväksi sen sijaan, että yrittävät kaupata niitä eteenpäin.
”Tavanomainen meille päätyvä setti on hirvikivääri, lintukivääri, pari haulikkoa ja pienoiskivääri.”
Toisinaan kuolinpesistä kiikutetaan poliisille myös sotamuistoja, kuten Ukko-Mausereita ja Parabellumeita.
”Jokunen Suomi-konepistoolikin on tuotu, mutta ne ovat harvinaisia”, Pantsar sanoo.
Vaikka suurin osa poliisille luovutetuista kuolinpesien aseista toimitetaan nimenomaan hävitettäväksi, vaihtoehtona on luovuttaa ne poliisille myytäväksi Riihimäen asehuutokaupassa.
Tavanomainen meille päätyvä setti on hirvikivääri, lintukivääri, pari haulikkoa ja pienoiskivääri.
”Riihimäellä on tällä hetkellä neljän vuoden jono. Aseet tulevat aikanaan huudettaviksi 50 euron lähtöhinnalla, joka vastaa aseen käsittelymaksua huutokaupassa. Myymättä jääneet hävitetään.”

Riihimäellä kaupaksi käyvät arvokkaat hyväkuntoiset aseet. Suuri osa myytäväksi toimitetuista aseista jää vaille huutoja. Mikäli ase myydään, käsittelymaksun ylittävä myyntivoitto tilitetään kuolinpesälle.
”Sadalla eurolla huudetusta aseesta kuolinpesälle jää 50 euroa”, Pantsar vertaa.
Kun metsästäjä kuolee, voimassa olleet aseluvat – ja myös rinnakkaisluvat – raukeavat. Aseet siirtyvät kuolinpesän haltuun ja ovat käyttökiellossa. Poliisi saa tiedon aseluvan haltijan kuolemasta automaattisesti ja lähettää kuolinpesälle kirjeen, jossa annetaan ohjeet, miten toimia aseen kanssa.
Kuolinpesän hallussa olevien aseiden myyminen tai poliisille hävitettäväksi luovuttaminen vaatii kirjallisen suostumuksen jokaiselta pesän osakkaalta. Mikäli yksikin pesän osakas vaatii aseiden myyntiä, siitä tulee ensisijainen menettely.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
