• Puurakentaminen palannut suosioon Sveitsissä

    Vanhoja maaseudun rakennuksia kunnostetaan uuteen käyttöön.
    Sveitsissä rakennetaan puusta ja samalla myös vanhoja maaseudun puurakennuksia kunnostetaan ja muutetaan uuteen käyttöön.
    Sveitsissä rakennetaan puusta ja samalla myös vanhoja maaseudun puurakennuksia kunnostetaan ja muutetaan uuteen käyttöön. Kuva: Markku Peltonen
    Metsä
    7.3.201900:00
    MT toimitus

    Sveitsi on palaamassa puurakentamisessa juurilleen. Puurakentamisen suosion kasvun takana on uusi ympäristöystävällisempi ajattelutapa.

    Sveitsi on alkanut toden teolla muuttaa maatansa puurakennusystävälliseksi. Aikaisemmin perinteisistä alppimajoistaan tunnetusta maasta on tulossa Euroopan puurakentamisen kärkimaa.

    Myös puun arvoketjun käyttöönotto on saanut kansan yleisen tunnustuksen. Maan pinta-alasta noin kolmannes on metsää ja rakentamisessa halutaan käyttää kotimaista puuta.

    Kylien keskustat ovat kaupungistumassa Sveitsissä. Maanviljelys ja samalla esimerkiksi tallit ovat siirtymässä alueille, jossa maanviljely on kannattavampaa.

    Zürichissä toimistoaan pitävät arkkitehdit Andri Gartmann ja Sara Gutarra ovat erikoistuneet muiden suunnittelutehtäviensä ohella vanhojen, alkuperäisestä käytöstä otettujen tallien muuttamiseen asuinrakennuksiksi kylätihentymissä.

    Juuri valmistuneissa muutostöissä Pohjois-Sveitsin omenaviljelyalueella Thurgaussa ja Alpeilla Graubündenissä arkkitehdit ovat muuttaneet entiset tallit moderneiksi ja tilaviksi asuinrakennuksiksi.

    Heidän projekteissaan käyttämät puulajit ovat kuusi ja mänty, jotka ovat lähtöisin metsistä läheltä rakennuspaikkoja.

    "Puu on Sveitsissä perinteinen rakennusmateriaali. Koska rakennukset oli jo tehty puusta, oli puun valinta rakennusmateriaalina itsetään selvä asia. Me arvostamme puun sopivuutta, muutettavuutta ja teollista esivalmistusta, jotka tekevät rakennusmateriaalista erittäin käytännöllisen", Gartmann sanoo.

    Moderni puurakentaminen kaupungeissa on oikeastaan vasta alkamassa myös Sveitsissä. Yksi syy on se, ettei vielä ole riittävästi rakennusyrityksiä, jotka osaisivat hoitaa puurakentamisen suurprojekteja.

    Toisaalta puurakentamiseen liittyvien palomääräysten liberalisointi on helpottanut puurakentamista ratkaisevasti myös urbaanisissa ympäristöissä.

    Japanilainen arkkitehti Shigeru Ban on toteuttanut Zürichissä viisikerroksisen puisen mediatoimistorakennuksen isoine lasi-ikkunoineen.

    Puurakennelmissa ei ole käytetty ollenkaan nauloja, ruuveja eikä liimoja perinteellisen japanilaisen puukäsittelytaidon mukaisesti. Rakennuksen mäntypuu on tuotu Steiermarkin metsistä Itävallasta.

    Chäserruggissa 2 263 metriä meren pinnan yläpuolella sijaitseva arkkitehtitoimisto Herzog & Meuronin suunnittelema vuoriasema ravintoloineen on tehty ja esiteollistettu lähellä sijaitsevassa laaksossa paikallisten puuseppien avulla.

    Rakennuksen osat on kuljetettu gondolilla ylös vuorelle, missä puuelementit on koottu yhteen. Rakennuksessa on betonista valettu perusta, mutta muut osat ovat käsittelemätöntä mäntypuuta.

    Zürichin teknillisessä yliopistossa ETH:ssa tutkitaan, kokeillaan ja samalla sovelletaan digitalisointia puurakentamisessa. Kokeilevassa rakennuksessa nimeltään Nest robotit eivät ainoastaan sahaa puuta vaan ne pystyvät myös kokoamaan puuraameja.

    Ensimmäistä kertaa useammat robotit on pystytty koordinoimaan työskentelemään samanaikaisesti puurakennuksen rakennuttajina.

    Sveitsiläinen puuarkkitehtuuri on ehtinyt jo saada myös kansainvälistä huomiota ja tunnustusta Suomea myöten.

    Maan kuuluisin puuarkkitehti Peter Zumthor sai vuonna 2006 suomalaisen Puukulttuurissa-yhdistyksen myöntämän ja Metsäsäätiön rahoittaman Spirit of Nation -palkinnon.

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    Sveitsi
    arkkitehtuuri
    ympäristöystävällisyys
    puu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua