• Etelä-Karjalassa tunnistettu kaksi koirasutta ‒ 6‒7 suden lauma vierailee Ylämaalla ja elää pääosin Venäjällä

    Luonnossa havaittu ja DNA:n perusteella todennettu risteymäyksilö tulee poistaa luonnosta Suomen riistakeskuksen päätöksellä.
    Itärajan tuntumassa paikallistetussa susilaumassa on kaksi koirasutta, kertoo Luke. Kuvituskuva.
    Itärajan tuntumassa paikallistetussa susilaumassa on kaksi koirasutta, kertoo Luke. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    15.6.202217:12
    Sari Penttinen

    Susien vuosittaisen DNA-seurannan yhteydessä kerätyistä näytteistä on tunnistettu kaksi koirasutta. Laumaan kuuluu todennäköisimmin 6–7 yksilöä, joista neljästä saatiin onnistunut yksilömääritys, kertovat Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus ja maa- ja metsätalousministeriö yhteistiedotteessaan.

    Lauma elää tiedotteen mukaan pääosin Venäjän puolella ja vierailee satunnaisesti Ylämaan puolella Etelä-Karjalassa.

    Lauman reviirin alueelta on kerätty talven 2021–2022 susien DNA-näytekeräyskaudella yhdeksän näytettä, joista seitsemästä saatiin eristettyä DNA onnistuneesti yksilömääritykseen.

    Näistä löytyi kahden eri suden ja kahden eri koirasusiyksilön DNA:ta. Risteymäanalyysin perusteella koirasudet ovat ns. alemman polven koirasusia, eli toinen niiden vanhemmista on myös koirasusi.

    "Mikrosatelliittiaineistolla tehdyn analyysin perusteella toinen koirasusista on toisen tunnistetun susiyksilön jälkeläinen. Toisen kohdalta vastaava analyysi ei valitettavasti onnistunut. Kahden koirasuden mahdollinen sisaruussuhde pyritään selvittämään tarkemmissa SNP-analyyseissa myöhemmin. Koska lauma liikkuu pääasiallisesti Venäjän puolella ja koostuu osittain koirasusista, sitä ei lasketa Suomen susikantaan”, kertoo erikoistutkija Mia Valtonen Lukesta tiedotteessa.

    Koirasusi on Suomessa haitallinen vieraslaji, ja mahdolliset risteymät on tärkeää tunnistaa susikannan geneettisen puhtauden suojelemiseksi, muistutetaan tiedotteessa.

    ”Jos luonnossa epäilee ulkonäön perusteella risteymää, tulisi kansalaisen välittää tieto tästä yksilöstä paikalliselle suurpetoyhdyshenkilölle sekä Suomen riistakeskukselle. Epäillystä risteymäyksilöstä pyritään eri tahojen yhteistyöllä hankkimaan uloste-, virtsa-, veri- tai karvanäyte DNA-määrityksiä varten.”

    Luonnossa havaittu ja DNA:n perusteella todennettu risteymäyksilö tulee poistaa luonnosta Suomen riistakeskuksen päätöksellä. Vieraslajilain mukaan haitallisen vieraslajin poistamiseksi luonnosta ei tarvitse soveltaa metsästyslain säännöksiä.

    ”Koirasusia havaitaan Suomessa luonnossa harvoin, ja tällaiset poikkeukselliset tilanteet hoidetaan aina tapauskohtaisesti. Suomen kansainväliset velvoitteet edellyttävät, että koirasuden tunnistaminen ja yksilöinti tehdään edellä kuvatulla prosessilla.”

    Lue myös:

    Totuus koirasusista selviää – risteymät voidaan tunnistaa uudella menetelmällä aiempaa tarkemmin, kertoo Luonnonvarakeskus

    Valvontaeläinlääkäri: Koirasusiin liittyvä sääntely kaipaa kohennusta – "Eläimet pitäisi olla tunnistusmerkittyjä, rekisteröityjä ja polveutumistiedot selvillä"

    Laittoman koirasusikasvatuksen epäillään jatkuvan Lopella – paikkakuntalaiset toivovat pikaisia toimenpiteitä, Hämeen ely-keskus selvittää asiaa

    Lopen koirasusijutun pääsyytetylle tuomittiin ehdollista vankeutta – oikeuden mukaan nainen toi Venäjältä susia tai niiden läheisiä jälkeläisiä pentujen tekemistä varten

    Artikkelin aiheet
    koirasusi
    susi
    Etelä-Karjala
    Ylämaa
    dna-analyysi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle