• Metsä Tissue suunnittelee 230 miljoonan euron investointia pehmopaperiin Ruotsissa

    Yksi syy ensikuituun panostamisessa on kierrätyskuidun saatavuuden heikkenemisessä.
    Metsä Tissue suunnittelee mittavaa pehmopaperi-investointia Ruotsiin. Kuva yhtiön Mäntän tehtaalta.
    Metsä Tissue suunnittelee mittavaa pehmopaperi-investointia Ruotsiin. Kuva yhtiön Mäntän tehtaalta. Kuva: Anni-Sofia Hoppi
    Metsä
    12.9.201913:55
    Jarmo Palokallio

    Metsä Groupiin kuuluva Metsä Tissue suunnittelee pehmopaperituotannon kasvattamista Ruotsissa. Yhtiö on hakenut siihen ympäristölupaa.

    Mariestadin tehtaalle suunnitellaan ensimmäisessä vaiheessa uutta pehmopaperikonetta, automaattivarastoa ja toimistorakennusta. Mahdollisten investointien arvo on noin 230 miljoonaa euroa.

    ”Metsä Tissue on markkinoiden ainoa pehmopaperia valmistava yritys, jolla on vahvat juuret kestävästi hoidetuissa pohjoisissa metsissä", kertoo Metsä Tissuen toimitusjohtaja Esa Kaikkonen.

    Kaikkosen mukaan keskittyminen yhä vahvemmin ensikuituun jatkossa johtuu osin kierrätyskuidun saatavuuden ja laadun jatkuvasta heikentymisestä. Siksi investointi korkealaatuisten ensikuitutuotteiden valmistamiseen modernilla teknologialla on tulevaisuuden kannalta kestävin ratkaisu.

    Nyt käynnistettyjen selvitysten odotetaan valmistuvan vuoden 2021 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, jolloin lopullinen ensimmäisen vaiheen investointipäätös olisi mahdollista tehdä 2021 toisen vuosipuoliskon aikana ympäristöluvan saamisen jälkeen.

    Suunnitellut investoinnit lisäisivät ensivaiheessa Mariestadin vuotuista pehmopaperin tuotantokapasiteettia 50 000 tonnilla vuodesta 2024 alkaen.

    ”Skandinavia on tärkein markkina-alueemme, ja olemme sitoutuneet kehittämään täällä sijaitsevia toimintojamme. Pehmopaperituotanto on paikallista, joten haluamme olla lähellä asiakkaitamme vastataksemme kasvavaan kysyntään."

    Kaikkosen mukaan Ruotsi ja Mariestad ovat Metsä Tissuelle hyvä toimintaympäristö. Siellä on mahdollisuuksia yhtiön kasvuun yhdessä koulutetun ja sitoutuneen henkilöstön kanssa.

    Artikkelin aiheet
    Metsä Tissue
    investointi
    pehmopaperi
    Ruotsi
    ensikuitu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle