• Ilman perkausta taimikonhoito käy työlääksi

    Metsä
    12.7.201316:00
    MT toimitus

    ASIKKALA (MT)

    Stora Enson metsuri Auvo Rantala kiittää aktiivista metsänomistajaa, joka perkauttaa taimikkonsa jo varhain ennen varsinaista taimikonhoitoa.

    ”Taimikonhoito on työlästä ja kallista, jos ylimääräinen puusto ehtii kasvaa ranteenpaksuiseksi. Halvempaa on hoidattaa taimikko kahteen kertaan”, 27 vuotta metsurin töitä tehnyt Rantala toteaa.

    Rantala perkaa raivaussahalla noin hehtaarin päivässä. Siihen kuluu 5–6 tankillista bensaa.

    Yhtiön metsäpalvelupäällikön Jarmo Tuovisen mukaan taimikon varhaisperkaus jätettiin 1990-luvulla usein tekemättä.

    ”Viiden viime vuoden aikana se on pikkuhiljaa yleistynyt”, hän arvioi.

    Tuovinen patistaa metsänomistajat perkauttamaan taimikkonsa nyt, sillä keskikesällä lehtipuun kannot vesovat vähemmän kuin alkukesästä.

    Perkauksia tehdään kuitenkin läpi kesän.

    SUVI NIEMI

    Taimikon-

    hoito on

    työlästä ja kallista,

    jos ylimääräinen puusto ehtii kasvaa ranteenpaksuiseksi.

    Halvempaa on

    hoidattaa taimikko kahteen kertaan.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    taimikonhoito
    varhaisperkaus
    metsanhoito
    Stora Enso
    Asikkala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle